Muistaakseeni se oli Seppo Hanski, joka erehtyi kerran laulussaan. Samaan säkeistöön voin yhtyä hyvinkin sen erehtymisen suhteen. On sitä varmaan tullut erehtyä enemmänkin, mutta tämä viimeinen erehdys kohdallani osui tosi sopivan hämmentävästi.
Olimme frouvani kanssa valmistelleet kotiamme pojalleni ja hänen naisystävälleen hyvin viihtyisäksi ja odotimme innolla heidän saapumistaan Arlandasta Málagaan. Alakerran yksiömme koki perusteellisen siivouksen ja jääkaappi täytettiin sopivilla juomilla, oli siinä cava-pullokin. Pöydän hedelmäastia pursui Espanjan tuotantoa.
Rakas vaimoni huomautti vähän väliä tulevasta kiiruusta, kun katseli minun osuuttani kuntoon laitosta. Kynttilät paloi terassilla ja altaan valot toivat sopivasti tunnelmaa pimenevään iltaan. Kaikki oli valmista, hienolta näytti. Vielä poikani äiti tietysti kapaloi pari sämpylää mukaan lentokentältä haettaville matkalaisille.
Toyota liikkui kauniisti kohti kenttää viheltämäni hopeisen kuun tahdissa. Kentällä tietysti ensimmäiseksi katsomaan milloin se kone laskeutuu. No laskeutuihan se. Myöhässä kylläkin, noin puoli kolmen aikaan. Siinä sitten odottelin käden varautuessa iloiseen heilutteluun.
Sitä heilutusta ei sitten tullutkaan ja lopulta oli pakko tarttua luuriin ja soittaa ”missäs sitä ollaan” -puhelu. Uninen naisääni vastasi tiedusteluuni: ”Hesassa ollaan ja tullaan huomenna sinne”. Se meni kertaheitolla meikäpojan kaaliin, ei perhana se on vasta huomenna. Siinä vaiheessa tuo Hanskin kipale sukelsi tajuntaani jostain vuosikymmenien takaisesta aivotallenteesta. En voinut kuin nauraa, niin huvittava tapaus oli.
Ei siis ollutkaan mitään kiirettä, niin kuin olin toitottanut Marketta rouvalle koko ajan. Kentältä kotiin ajo sujui mukavasti, kun eväänä oli maittavat leivät ja ananasmehutetrat.
Vesa Uusi-Kilponen
Loading ...
