Elämä josta ei tarvitse lomaa

Heidi ”Zeke” Vaarala on löytänyt Espanjan Aurinkorannikolta rauhan ja hyvän arjen. Vihdoin hän pääsee myös keskittymään musiikin tekemiseen omassa studiossa.

Aurinkorannikon suomalaisessa musiikkiskenessä on viimeisen kahdeksan vuoden ajan vaikuttanut nainen nimeltä Heidi Vaarala, mutta todellisuudessa kovin harva tunnistaa hänet tuolla nimellä.

– Zeke tuli yleiseksi kutsumanimekseni vähän vahingossa, ja nyt se on vakiintunut niin, että ei minua Heidiksi täällä juuri kukaan kutsu, Zeke Vaarala itse kertoo.

– Se oli aika pian tänne rannikolle muuton jälkeen, kun olin ravintolassa töissä ja siellä oli toinenkin Heidi, joka sattui vielä olemaan esihenkilö. Hän teki ilmoitustaululle työvuoroja ja huikkasi minulle, että ”keksi nopeasti itsellesi joku kutsumanimi, ettei meissä mennä sekaisin”, hän muistelee.

- Mainos -

– Zeke Vaarala oli sellainen lempinimi jota joskus oli käytetty, sehän on tietysti sanaleikki Che Guevarasta. Niinpä sanoin että laita Zeke. Ja pian kaikki kutsuivat minua Zekeksi.

Katusoittajaksi, tai sitten ei

Zeke Vaaralan saapuminen Aurinkorannikolle tapahtui tavalla, joka kuvaa varsin hyvin hänen aktiivista ja impulsiivista luonnettaan, yhdistettynä kykyyn sopeutua.

– Kesällä 2015 soittelimme silloisen poikakaverini kanssa paljon katusoittajina. Kun sitten syksyn tullen kadulla alkoi olla kylmä, mietimme, että mitäs seuraavaksi tehdään. Ja niin me keksimme, että lähdetään Fuengirolaan katusoittajiksi, siellä on lämpimämpi, muusikko taustoittaa.

Matkaan tuli kuitenkin yllättävä mutka.

– Kun pääsimme perille, kävi ilmi, ettei täällä saanut soittaa kaduilla! Että se siitä katusoittamisesta sitten, Vaarala nauraa.

Puheliaana ja avoimena ihmisenä Zeke Vaarala bongattiin nopeasti Radio Finlandiaan ensin artistivieraaksi ja pian myös toimittajaksi. Seuraavat vuodet kuluivat siis musiikin ohella radion sekä eri baarien ja ravintoloiden työllistämänä rannikolla ja Suomessa.

Anna Abreun kilpasisko

- Mainos -

Ne joilla muisti kantaa kirkkaana vuoteen 2007 asti, saattavat muistaa Vaaralan myös Suomen Idols -laulukilpailusta, johon hän kyseisenä vuonna osallistui.

Kyseinen, ohjelman kolmas tuotantokausi lienee tähän päivään asti yksi ohjelman korkeatasoisimmista. Finalisteina tuolloin nähtiin mm. Anna Abreu, Ari Koivunen (joka voitti kisan), Kristiina Brask, Kristian Meurman ja Panu Larnos.

Vaarala selviytyi kisassa välierävaiheeseen asti. Sitten oli vuorossa tiukka karsinta finalisteihin.

– Meidät jaettiin neljän hengen pienryhmiin, ja jokaisesta ryhmästä vain yksi pääsi finaaliin. Meidän ryhmästämme se oli Anna Abreu, joka sai 80% yleisön äänistä, Vaarala muistaa.

Mitään ei jäänyt kuitenkaan hampaankoloon, päinvastoin.

– Anna ansaitsi ilman muuta finaalipaikan. Itse olin sikälikin tyytyväinen, että sain näkyvyyttä uralleni, mutta en joutunut sitoutumaan sellaisiin sopimuksiin, joihin finalistit sitoutuivat.

Vihdoinkin oma studio

Musiikki on edelleen Zeke Vaaralan elämän keskiössä. Aurinkorannikolla hän on esiintynyt vaihtelevien kokoonpanojen kanssa ja työstänyt myös omaa musiikkia.

- Mainos -

Artistinimellä Helemi hän on tehnyt yhteistyötä mm. rap-artisti Jujun kanssa. Koko ajan taustalla on kuitenkin elänyt myös ajatus oman sooloalbumin tekemisestä. Sen toteutumisessa Vaarala otti merkittävän askeleen vain muutama päivä sitten.

– Löysin Benalmádenasta aivan ihanan talon, johon muutin juuri. Siellä minulla on vihdoin riittävästi tilaa, niin että voin rakentaa oman studion, jossa työstää musiikkiani, muusikko iloitsee.

– Biisejä on ollut kasassa jo aiemmin, mutta koska haluan tehdä ja pähkäillä kaiken itse, siihen tarvitaan aikaa ja olosuhteita. Nyt kun saan oman studion pystyyn, niin eiköhän se levykin ala pikkuhiljaa valmistua.

Zeke Vaarala paljastaa, että nuorempana hänen omiin idoleihinsa kuuluivat mm. Ressu Redford ja poikabändit, kuten New Kids On The Block. Vähän myöhemmin mukaan tulivat mm. No Doubt, Metallica, Apulanta ja Nirvana. Löytyykö näistä suuntaa omalle musiikille?

– No eipä juuri löydy, hän nauraa.

– Ennemmin voisi kuvailla, että tulossa on jazzia, reggaeta, rappia ja soulia yhdistelevää fuusiofiilistelyä, suomeksi laulettuna.

Rentoa elämää

Vaikka Zeke Vaarala tunnustautuu spontaaniksi ja aktiiviseksi ihmiseksi, on hän halunnut muokata elämästään sellaisen, jota voisi hyvin kuvailla termillä ”rento fiilis”.

– Musahommat työllistävät, melkein joka päivä on biisintekoa, treenaamista tai keikkoja, mutta olen koittanut pitää kalenterini sellaisena, että oikeastaan muuta en sinne etukäteen ohjelmoi. Niinpä voin herätä aamulla rauhassa, tehdä terveellisen aamujuoman, meditoida ja niin edelleen, ja vasta sitten alkaa miettiä, että mitäs tässä tänään oikeastaan tekisi. Padel, uinti ja luonnossa patikointi tuovat hyvää oloa.

– Tavoitteena on ollut sellainen elämä, josta ei tarvitse lomaa, Zeke Vaarala maalailee.

Zeke Vaarala esiintyy Andalusian Swingbandin vierailevana solistina yhdessä LizLeilan kanssa ravintola Kukossa sunnuntaina 8.10. Sen lisäksi hän esiintyy Aurinkorannikolla mm. OmG Live Lab -kokoonpanossa. Lähiaikoina alkamassa on myös yhteistyö espanjalaisen kitaristin kanssa.

Kuka?

  • Heidi ”Zeke” Vaarala
  • 41 vuotta
  • Muusikko
  • Kotoisin Oulusta
  • Aurinkorannikolla vuodesta 2015
  • Osallistui Idols-laulukilpailuun vuonna 2007

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi, kuva: Janne Leipijärvi
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä kesässä on parasta?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...