Päätimme lähteä sekalaisella ystäväporukalla teatteriin täällä Fuengirolassa.
Englantilaisessa teatterissa oli ohjelmassa klassinen My Fair Lady ja mietimme, että musikaalia on mukava seurata, vaikka kaikilla seurueen jäsenillä ei englanninkieli niin vahvoissa kantimissa olisikaan.
Teatteriporukkamme ikäjakauma oli kolmikymppisestä reiluun kuusikymppiseen. Seurueen kuusikymppinen päätti varata liput netistä, kuten meillä suomalaisilla on tapana.
Pian sain viestin, että yhtään paikkaa ei ollut vielä varattu näytökseemme, jonka oli tarkoitus olla jo seuraavalla viikolla.
Ei yhtään paikkaa vielä varattu! Sielläkö sitten olemme kuuteen pekkaan katsomassa musikaalia? Oikein yksityisnäytöksenä?
Spekuloimme mahdollisia vaihtoehtoja. Ensimmäiseksi tuli mieleen, ettei My Fair Lady ole tainnut löytää oikeaa kohderyhmäänsä täältä Aurinkorannikolta.
Joku arveli, että kenties englantilaiset eivät ole tottuneet varaamaan lippujaan netistä? Tai ainakaan se englantilaisten porukka, joka täällä käy teatterissa (vanhempi väki).
Päätimme varata lippumme, oli sitten kyse yksityisnäytöksestä tai ei. Liput varattiin parvelta.
Teatteri-illaksi sovimme tapaamisen teatterin baariin, jossa oli tarkoitus kokoontua ja kilistellä ennen esitystä.
Yllätys oli melkoinen, kun koko teatterin baari oli täynnä iloisesti pulisevaa teatterikansaa. Baaritiskillä joutui hetken jonottamaankin.
Ja kun kello kilahti kolmannen kerran, kapusimme rappusia pitkin parvelle, jossa ei montaa paikkaa enää ollut vapaana. Pikainen vilkaisu permannolle kertoi myös, että tupa oli täysi.
My Fair Lady oli siis löytänyt Aurinkorannikolta kohderyhmänsä. Me suomalaiset taisimme olla ainoat, joilla oli mobiililiput kännykässään.
Musikaalin ensisävelten kaikuessa mietin, miten miltei jätimme liput ostamatta, digitaalisen palvelun aiheuttaman ajatusvääristymän vuoksi.
Loading ...
