Kun Isis ja Taleban oli pari vuosikymmentä sitten ajettu Afganistanista, heräsi suuri toive juurruttaa ihmisoikeudet, tasa-arvo ja demokratia tähän takapajuiseen ja köyhään maahan.
Toiveet on nyt haudattu. Taleban valtasi hetkessä kaupungin toisensa jälkeen ja otti maassa vallan. Länsimaisen liittouman tukema hallinto mureni hetkessä ja presidentti lähti maasta valtavien rahasäkkien kanssa. Hallinnon sotavoimat laskivat aseensa käsittämättömällä tavalla talibantaistelijoiden edessä.
Tapahtunut kertoo hallinnon hauraudesta ja vähäisestä kannatuksesta kansan keskuudessa. Taleban ei olisi voinut onnistua, ellei sillä olisi ollut tukea kansan syvissä riveissä. Etenkin maaseudulla ikivanhat perinteet ja suhtautuminen esimerkiksi naisten tasa-arvoon koetaan vieraaksi.
Maan tilanne on katastrofaalinen joka tavalla. Satojen miljardien panostukset demokratian pystyttämiseen törmäsivät seinään.
Afganistanissa on vahva heimoperinne. Sen sijaan, että maassa olisi kyetty rakentamaan uutta hallintoa tasapuolisesti, länsiliittouma Yhdysvaltojen johdolla rakensi uuden hallinnon ottamatta huomioon heimoperinteitä ja heidän kiistojaan.
Vaikka uuden hallinnon rakentaminen olisi ollut tasapainoisempaa, lopputulos olisi tuskin täysin erilainen.
Demokratia vaatii otollisen kasvualustan: uskonnoista ja uskomuksista sekä ikivanhoista perinteistä vähemmän riippuvaista kansaa ja heidän kykyään ymmärtää edes jotenkin demokratian siunauksellisuutta.
Takapajuisessa ja korruptoituneessa Afganistanissa tällaista alustaa ei ollut. Tai se oli riittämätön.
Demokratia tuontitavarana menee huonosti kaupaksi. Demokratia, niin kuin se meillä ymmärretään, ei ole vain hallintojärjestelmä. Se on ennen kaikkea prosessi, johon sivistyksen ja ymmärryksen kautta kasvetaan.
Demokratia, johon oleellisena osana kuuluvat pyrkimys tasa-arvoon, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja hallinnon järjestämisen niin, että toimeenpano-, lainsäädäntö ja tuomiovalta kuuluvat eri elimille, on maailman mitassa nuori. Kolmijako-opin tosin kehitti ranskalainen Montesquien jo 1800-luvulla.
Vasta toisen maailmansodan jälkeen parlamentaarisesta demokratiasta ja kolmijako-opista tuli vahvistuva valtiomuoto länsimaissa. Vastapuolella oli kommunistinen Neuvostoliitto liittolaisvaltioineen.
Kun Neuvostoliitto ja sen myötä itäblokki hajosi, ajateltiin, ettei demokratian voittokululle ole esteitä. Voittokulusta ei kuitenkaan voida puhua. Islamilainen ja muu uskonnollinen fundamentalismi hallitsevat suurta osaa maailman maita.
Demokratiaa haastetaan jopa Yhdysvalloissa. Konkreettinen esimerkki oli Donald Trumpin puheillaan provosoimien äärioikeistolaisten hyökkäys maan parlamenttirakennukseen.
EU:n jäsenmaat Puola ja Unkari ovat siirtymässä kohti totalitaarista hallintoa. Media ja oikeuslaitos on alistettu hallinnon käsikassaraksi.
Sosiaalisen median kanavilla lietsotaan vihaa ja väkivaltaa vähemmistöjä vastaan, tasa-arvopuheille naureskellaan ja demokraattisia käytäntöjä halveksitaan. Mediakin saa osansa.
Faktojen tilalle ovat tulleet mielipiteet ja tiede korvataan tuntemuksilla. Demokratia onkin enemmän puolustuskannalla kuin voittokulussa.
Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos.
Loading ...
