Olen Espanjan julkisen sairaanhoidon suuri fani. Entisenä syöpäpotilaana arvostan sitä, että jälkitarkastukset jatkuvat vielä seitsemän vuoden jälkeen. Suomessa ne yleensä loppuvat viiden vuoden päästä siitä, kun lääkäri toteaa syövän voitetuksi.
Arvostan myös sitä, että reseptilääkkeet ovat käytännössä ilmaisia. Esimerkiksi 40 kappaletta 600mg ibuprofeenia, 20 kappaletta 1mg parasetamolia ja 20 kappaletta lihaskipulääkettä maksaa yhteensä 2,25 euroa.
Sen sijaan ambulanssikuljetukset ovat syvältä vaikkakin ilmaisia. Suomessa olen joutunut soittamaan ambulanssin kahdesti: päähän syntyneen haavan takia ja kaaduttuani portaikossa. Molemmilla kerroilla lanssi tuli paikalle muutamassa minuutissa. Ensimmäisellä kerralla minut vietiin tikattavaksi ja toisella kerralla lääkäri totesi, että kotoani löytyi tarvittavat kipulääkkeet: 800mg Buranaa ja 1mg parasetamolia.
Runsas kuukausi sitten pyörryin kotivessassa siten, että löin kylkeni lavuaariin ja jouduin raahautumaan kyynärpäiden varassa takaisin sänkyyn, kun en kivultani päässyt ylös. Nappasin yöpöydältä pari kuussatasta buranaa ja jatkoin unia. Aamulla diagnosoin itseni, että kylkiluut olivat murtuneet, joten lääkärille oli turha mennä, koska kotoani löytyivät tarvittavat kipulääkkeet.
Muutama viikko sitten sain niin pahan migreenikohtauksen, etteivät omat lääkkeet auttaneet, joten soitin 112:een. Sieltä minut ohjattiin konsultoivaksi 061:een. Kymmenen minuutin puhelun päätteeksi minulle lähetettiin ambulanssi. Puolen tunnin päästä paikalle saapui nk. kakkostason ambulanssi eli ilmainen taksi, jonka kuljettaja ei ollut sairaanhoitaja.
Silloin mieleeni tuli kuusi vuotta sitten Aurinkorannikolla aivoinfarktin saanut tuttavani, jolle konsultointi totesi ”ota taksi, se on nopeampi”. Päästyään sairaalaan mies sai loistavaa hoitoa kuten minäkin.
Mika Heikkilä
Loading ...
