Maailman kulttuurihistoria on täynnä hahmoja, jotka eivät aktiivisena aikanaan ole päässeet nauttimaan ”tiedostavan eliitin” kunnioituksesta, mutta kansa on tykännyt. Yleensä näissä tapauksissa käy niin, että kunniaa tulee taiteilijan poistuttua tästä maailmasta. Joskus sentään taiteilija saa laakeriseppeleensä elinaikanaan.
Mozartin konserteista tykättiin, mutta hovin väki nyrpisti nenää. Hitchcockin leffat olivat kassamagneetteja, mutta Oscarit meinasivat olla tiukassa.
Toki meiltä Suomestakin löytyy vastaavia tapauksia. Tällä viikolla kahden sellaisen nimi on näyttävästi esillä Aurinkorannikolla. Mikko Alatalo on esiintynyt Fuengirolassa jo kahdelle loppuunmyydylle salille. Kolmaskin juhlakonsertti on vielä lauantaina tulossa. Toinen kansan rakastama ja eliitin hylkimä oli Repe Helismaa. Hänen tekstejään tulkitsee Maija Hapuoja perjantaina niin ikään Fuengirolassa.
Helismaata hänen aktiiviaikanaan kultturellit piirit pilkkasivat pelkäksi rillumarein kirjoittelijaksi. Nyttemmin kulttuurisosiologit ja muut kaiken maailman dosentit ovat löytäneet Helismaan reissumiesromantiikasta vaikka kuinka syviä merkityksiä. Reissumiehen musta kissa symboloi kuolemaa ja päivänsäteestä menninkäisen seurassa on myös löydetty suurta filosofiaa. Hienoja tekstit ovatkin ja varmasti Helismaa niitä tehdessään on maailmaa miettinyt monelta kantilta.
Mikko Alatalon ura alkoi Juice Leskisen kanssa Coitus int. yhtyeessä 70-luvun alussa. He olivat suomalaisen rock-musiikin suuria uudistajia. Lyriikkapuolella Alatalon aisaparina toimi Harri Rinne. Juice pysyi rockpiirien lempilapsena elämänsä loppuun saakka, vaikka luvalla sanoen tuotanto ei ihan tasalaatuista aina ollutkaan. Mikko Alatalosta sen sijaan tuli rock-poliisien pilkkaama iskelmäpetturi, jolla ei ollut tarvittavaa rock-uskottavuutta. Syksyn sävel voittoja tuli neljä kappaletta ja levyt ja keikat kävivät hyvin kaupaksi.
Mitä me tästä opimme? Kansa on valveutuneempaa kuin kansakuntien kulttuurieliitti. Kansa omaksuu upeat taideteokset ja merkitykselliset tekstit heti kun ne ilmestyvät. Nirppanokkaisilla kriitikoilla menee vuosikymmeniä ymmärtää, kuinka tärkeää ihmisen ikävä toisin luo on.
Pääkirjoitus
Loading ...
