Ääniä haussa ja jaossa

Suomen presidenttivaalikamppailua käydään erikoisissa olosuhteissa. Naapuri Venäjä uhittelee mitä kummallisimmilla konsteilla ja kansalaisilla on suorastaan pelko siitä, mitä Putin seuraavana keksii.

Lähes kaikki presidenttiehdokkaiden puheet keskittyvät Venäjään. Uhka ja epäluulo on todellisempaa kuin vuosikymmeniin.

Aurinkorannikollakin päästään osallistumaan tähän keskusteluun. Mielipidetiedusteluiden kolme kärkinimeä vierailevat alueella vastaamassa ihmisten kysymyksiin. Ensi maanantaina paikalle saapuu Pekka Haavisto, tammikuussa on Alexander Stubbin vuoro. Olli Rehn jo ehtikin piipahtaa.

Aurinkorannikolta on jaossa ihan merkittävä äänipotti, kyllä siihen kannattaa yksi kampanjapäivä uhrata. Presidentinvaali on perinteisesti ollut kaikkein suosituin vaali Aurinkorannikon suomalaisten keskuudessa.

- Mainos -

Tammikuun vaaleihin on varauduttu myös äänestyspaikkojen suhteen entistä paremmin. Fuengirolassa otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön toinen äänestyspaikka. Perinteisen seurakuntakodin lisäksi ennakkoon voi nyt käydä äänestämässä myös Los Bolichesin kauppahallin yhteydessä sijaitsevassa ”Bolichesin kaupungintalossa”. Se varmasti vähentää jonotusta ja saattaa nostaa annettavien äänien määrää reilustikin.

Paikalliset organisaatiot tekevät ahkerasti vaalityötä. Pekka Haaviston tukena on aktiivinen ryhmä ja Aurinkorannikon Kokoomuksen suunnitelmissa on Cafe Alexin pystyttäminen Fuengirolaan. Toivottavasti myös muiden ehdokkaiden taustajoukot aktivoituvat.

Pääkirjoitus

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä maa voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...