Näin voit saada lapsellesi oman nimikkopuun Fuengirolasta

Kaupungissa asuvat vanhemmat voivat hakea lapsilleen nimikkopuuta, joka merkitään lapsen nimellä.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
2 min lukuaika
Lapsille nimikoidut puut merkitään tyylikkäillä, käsityönä tehdyillä laatoilla, joihin tulee lapsen nimi ja syntymäaika.

Puiden nimeäminen lasten nimikkopuiksi alkoi Fuengirolassa jo 90-luvun lopulla, noin 26 vuotta sitten. Siitä lähtien kaikkiaan noin 1600 kaupunkiin istutettua puuta on nimetty ja merkitty tyylikkäillä nimilaatoilla.

Hankkeen ajatuksena on lisätä tietoutta puiden ja ylipäätään luonnon merkityksestä ihmisille ja koko planeetan hyvinvoinnille. Se, että lapsi saa jo pienenä oman nimikkopuun kotikaupunkiinsa, auttaa epäilemättä viestin vahvistamisessa.

Lapselle nimetyn puun juurelle kaupunki teettää keraamisen laatan, johon merkitään lapsen nimi ja syntymäaika. Näin puun ”omistaja” voi ylpeästi esitellä sitä myös muille. Ja epäilemättä hän haluaa myös huolehtia oman puunsa hyvinvoinnista.

Projektin nimi on ”Un Niño, Un Árbol”, eli suomeksi ”yksi lapsi, yksi puu”.

- Mainos -

Vuonna 1998 alkaneen hankkeen aikana kaupungin puistoyksikkö on asentanut omistuslaatat jo yli 1500 puun juurelle eri puolille kaudunvarsia.

Keskimäärin näitä nimikkopuita on siis nimetty noin 60 vuodessa. Tänä vuonna oman puunsa on saanut jo 38 fuengirolalaista lasta ja lisää hakemuksia tulee koko ajan.

Näin voit saada puun lapsellesi

Nimikkopuun voi saada kuka tahansa lapsi, joka on rekisteröity Fuengirolaan. Muita vaatimuksia ei ole.

Vanhemmat voivat anoa lapselleen omaa, valitsemaansa nimikkopuuta kirjallisesti joko paikanpäällä kaupungin virastossa tai sähköisesti.

Sähköinen anomus löytyy kaupungin nettisivulta fuengirola.es > Sede electrónica > Todos los Trámites. Sieltä Ámbito valikosta valitaan Zonas verdes ja Medio de presentación valikosta valitaan Tramitación Online. Hakutuloksista löytyy ”Solicitud de Placa de niño en un árbol”.

Jos lapselleen ja tai lapsilleen haluaa anoa omat nimikkopuut, kannattaa varautua hieman odottelemaan. Puiden juureen kiinnitettävät laatat teetetään käsityönä, joten niitä joutuu jonkin verran odottamaan.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *