Pöydän ääressä istuu rentoutuneen oloinen mies, jolla on hymy herkässä. Mahtavasta äänestään tunnettu Janne Tulkki on päässyt ansaitsemalleen lomalle perheensä kanssa. Jannen vuoteen on mahtunut keikkojen lisäksi hierontatöitä, remonttia sekä uutena juttuna juontohommia.
Kiireiden jälkeen lomatoiveena onkin vain olla.
– Lomalta odotan irtiottoa ja muunlaista virikettä. Ei aikatauluja eikä erityistä ohjelmaa, vain hengailua.
Lomaviikkoon mahtuu kuitenkin keikka Kukossa, sillä hyväsydämisellä ja fanit huomioon ottavalla Jannella on ihailijoita joka paikassa. Lauantain keikalla kuullaan hänen bassobaritoniansa kitaran säestämänä.
– Ajattelin soittaa lauantaina vanhempaa Suomi-musiikkia mm. Rautavaaraa ja ikivihreitä kappaleitani. Syksyn Sävel voittokappale Yksinäinen pitkä tie sekä Tulvii Pohjanmaa kyllä kuullaan varmasti.
16 -vuotiaasta asti keikkaillut Janne on löytänyt musiikkiinsa uudenlaisen tekemisen riemun.
– Itsellä on uudella tapaa syntynyt into musiikkiin. Niin monta vuotta meni, että vain lähinnä lauloin keikoilla. Tavallaan tekemisen meininki on tullut uudella tapaa keikkailuun.
Uutta energiaa on tuonut soittimien mukaan ottaminen keikoille. Meneillään olevan uuden projektin myötä Jannella on nykyisillä keikoillaan mukana saksofoni, piano ja kitara.
– Nyt on tullut sellainen into, että haluan käyttää niitä oppeja, joita olen joskus opetellut eri soittimien kanssa. Haluan keikoille lisää musiikillisuutta ja musikaalisuutta.
Tulevan vuoden musiikillisten tavoitteiden lisäksi Janne haluaa pitää huolta itsestään.
– Monta artistia on tippunut pois, joten haluan panostaa oman itseni hyvinvointiin ja satsata aikaa myös liikuntaan.
Virpi Pietarinen
Lippuja Janne Tulkin lauantain keikalle saa Centro Finlandian Infosta tai soittamalla numeroon +34 646 111 203. Liput maksavat ennakkoon 10€ ja ovelta 12€.