Espanjan uutiskatsaus 31.10.2019

 

Lentokonserni IAG ja sen yksi suurimmista lentoyhtiöistä Iberian Airlines on ilmoittanut julkisesti tavoittelevansa toiminnallaan pääsevänsä nollapäästöihin vuonna 2050.

Kommentti: Tässä vaiheessa on pakko jatkaa uutista kommentaariosuutena, ettei JSN hermostu. Kehotan myös lukijaa aloittamaan nauramisen viimeistään tässä kohtaa. Lentokonserni kertoo pyrkivänsä tavoitteeseen investoimalla kestäviin eli kestävän kehityksen polttoaineisiin. Yhtiö jatkaa kuitenkin lentotoimintaa, koska sen mukaan globaali ilmatila on demokratisoitunut ja nykyiset halvat lennot edistävät sosiaalista tasa-arvoa. Lisäksi yhtiö ilmoittaa, ettei lentäminen olekaan suuri päästöjen aiheuttaja, vaan aiheuttaa vain noin 2 % globaaleista co2 päästöistä. Tämän jälkeen yhtiö kertoo, että lentokoneet ovat nykyään noin 80 % tehokkaampia kuin ennen, mutta lukijalle jää itse pohdittavaksi mitä tämä tarkoittaa. Lisäksi Iberian kestävän kehityksen johtaja rouva Navajas toteaa, että lentokoneet vievät vähemmän polttoainetta verrattuna siihen, jos kaikki lähtisivät matkalle omilla autoillaan.

Ei päivää ilman Fernando Alonsoa… Tällä kertaa Alonso ilmoittaa ettei edustakaan McLaren tallin tiloissa tallia seuraavassa F1-kisassa. Alonso on em. tallin brändilähettiläs.

- Mainos -

Sergio Ramos pääsi eilen harvalukuisten futaajien joukkoon Espanjan liigassa. Ramos on tehnyt maalin kuudellatoista peräkkäisellä kaudella. Aiemmin vain Messi on pystynyt samaan.

Fc Barcelona on taas Espanjan median mukaan Neymarin perässä.

Kommentti: Kestouutinen, josta kirjoitettiin koko kesä. Siirto uutisoitiin varmaksi ehkä noin sata kertaa.

Maanantaina Marbellan kulmilla tien A-7 varrelta löydetystä ruumiista on löydetty 14 luotia.

Espanjan alati tehokas poliisi on taas onnistunut. Tämänkertaista interventiota voi tosin pitää kohtuu suurena menestyksenä, sillä virallisen ilmoituksen poliisi takavarikoi yli 600 kiloa kokaiinia, jota kuljetettiin Marbellan ja Madridin välillä.

Pomonsa Málagan alueella baarissa tappanut 37-vuotias mies on tuomittu kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen.

Espanjan johtavat poliittiset piirit ovat eripuraisia siitä, missä ajassa Espanjan pitäisi päästä eroon polttomoottorilla toimivista autoista.

Lähteet:

- Mainos -

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista