Vuosi 1993 oli Suomessa laman synkin. Synkin se oli paitsi talousmittareilla, myös sillä, että valtionhallinnon laskelmat menivät ennätysmäisesti pieleen.
Kun laskelmat ja arviot menivät pieleen, menivät myös monet päätökset ja johtopäätökset.
1993 talousarviossa bruttokansantuotteen kehitys arvioitiin viisi prosenttiyksikköä paremmaksi kuin se toteutui. Rahassa virhearvio oli 40 miljardia markkaa.
Työttömyys arvioitiin 11 prosentiksi työvoimasta, kun todellisuudessa se nousi 18 prosenttiin. Käytännössä se merkitsi 200.000 työtöntä arviota enemmän.
Yksi syy pieleen menneisiin arvioihin oli se, ettei valtionhallinnossa osattu arvioida huippukorkeiden reaalikorkojen vaikutusta. Ne, joilla oli rahaa kulutukseen, panivat ne ennemmin tileille kasvamaan korkoa, kuin kulutukseen.
Viiden prosentin reaalikorkojen maailmassa mikään investointi ei kannattanut. Kaiken lisäksi hallitus säästi julkisesta rakentamisesta ja leikkasi tulonsiirtoja.
Tuloksena oli kotimaisen kulutuksen ja investointien romahdus.
Vienti oli jo alkanut kohentua syksyllä 1991 tehdyn 14 prosentin devalvaation ja myöhemmän markan kellutuksen jälkeen. Aina ennen viennin veto nosti myös kotimaisen kysynnän ja sitä kautta työllisyyden kasvuun.
Nyt näin ei käynyt, koska korkeat korot tappoivat investoinnit, ajoivat yrityksiä konkurssiin, pahimmillaan yli 7.000 yritystä vuodessa, ja tulonsiirojen leikkaamisen takia satojen tuhansien työttömien oli nipistettävä jopa välttämättömistä menoista.
Nälkään haettiin apua leipäjonoista.
Suomessa laman syntyyn vaikutti Neuvostoliiton kaupan täydellinen romahdus. Lamaa kuitenkin syvennettiin ja pitkitettiin omilla päätöksillä.
Yksi niistä oli 1980-luvun lopulla tehty päätös valuuttaluottojen vapauttamisesta. Se tehtiin hallitsemattomasti ja väärään aikaan. Päätöksellä kuumennettiin lisää ylikuumentunutta taloutta.
Toinen suuri virhe oli vakaan markan politiikka. Kaikkialla ymmärrettiin Suomen markan kurssin olevan liian vahva keskeisiin vertailuvaluuttoihin nähden. Kun näin oli, ainoa keino rahojen pysymiseen maassa oli kompensoida sitä korkeilla koroilla.
Vaikka korko piti pahimmillaan nostaa jo 18 prosenttiin, valuuttapako maasta alkoi. Suomen talouteen ei luotettu.
Presidentti Mauno Koivisto haukkui pankkiireja epäisänmaallisiksi ymmärtämättä sitä, että viime kädessä valuutan arvo määräytyy länsimaissa markkinoilla, eikä sitä voida määrätä Suomen Pankissa ilman valtavaa hintaa.
Pankkiirit ovat vastuussa työnantajilleen, eivät Suomelle.
Kolmas paha virhe oli se, ettei ymmärretty miten pitkän jäljen laman huono hoito jätti. 30 vuotta sitten tehtyjen ratkaisujen seuraukset näkyvät yhä Suomessa.
Perusopetuksen säästöt, eritysopetuksen väheneminen, luokkakokojen suurentaminen jne., kasvattivat opetuksen ongelmia pysyvästi. Kun ennen lamaa työttömiä oli kolme prosenttia, oli heitä 1993 puoli miljoonaa.
Työttömyyden hillitsemiseksi ei tehty mitään. Oletettiin talouskasvun hoitavan ongelman. Monissa Keski-Euroopan maissa oli havaittu, että kerran pitkittynyt työttömyys jää pysyväksi ilman järeitä toimia.
Suomea varoitettiin, mutta varoituksista ei piitattu. Osaltaan siihen vaikutti uusien työpaikkojen ennätysmäinen kasvu 1990-luvun loppupuoliskolla.
Kaikkiaan uusia työpaikkoja vuosikymmenen vaihteeseen mennessä syntyi 300.000. Silti meille jäi 100.000 pitkäaikaistyöttömän joukko. Ilman eläkeputkea luku olisi ollut vielä paljon suurempi.
Jälkiviisautta pidetään hyödyttömänä. No, ainakin historiasta voidaan sen verran oppia, että työttömäksi joutuva pitää saada heti erilaisten työllistymistä tukevien toimien piiriin.
Pitää myös aina muistaa, että kotimarkkinat työllistävät yli kaksi kolmasosaa suomalaisesta työvoimasta. Siksi kotimaisesta kysynnästä eli kansalaisten ostovoimasta ja yritysten investointiedellytyksistä on pidettävä huoli myös haastavina aikoina.
Loading ...
