Uskotko, kun sanon että alkaa välillä valua korvista tämä korona? Ammatillisessa mielessä menneet viikot ovat toki olleet kiinnostavia. Mutta kun tässä nyt jokusen viikon on seurannut jatkuvasti tiivistyvällä intensiteetillä eri maiden erikielisiä medioita, sosiaalista mediaa ynnä muuta, niin pakko on todeta, että joukkoomme mahtuu kaikenlaista.
Täällä Espanjassakin joillain tuntuu olevan vaikea käsittää mitä se ulkonaliikkumiskielto oikein tarkoittaa. Näitä joutuvat poliisit jahtaamaan pitkin katuja ja huutamaan otsasuonet repeämispisteessä, että tämä ei ole mikään harjoitus, vaan nyt on tosi kyseessä.
”Minähän en mitään koronavirusta pelkää”, uhoaa moni. Eikä turhalle pelolle pidäkään antaa sijaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei se koronaviruskaan pelkää sinua. Ja sitten voi laskeskella että kumpi on tappanut enemmän ihmisiä: sinä vai koronavirus? Olipa vastaus kumpi tahansa, on kaikkien etu, että pysyt nyt toistaiseksi pois ihmisten ilmoilta.
Itse olen koittanut ajatella tätä koronaviruksen aiheuttamaa härdelliä myös harjoituksena. En kuitenkaan siinä mielessä, etteikö nytkin olisi tosi kyseessä. Pysyn kotona, siirryin etätöihin jo ennen ulkonaliikkumiskieltoa, viime perjantain jälkeen olen poistunut kotoa tasan kerran: yksin autolla suorinta tietä Mercadonaan, satasella evästä kyytiin ja suorinta tietä takaisin kotiin.
Mutta harjoituksena vähän vakavammassa mielessä. En nimittäin pidä lainkaan mahdottomana ajatuksena, että vielä minun elinaikanani voi päästä irti paljon koronaakin pahempi tauti. Ja jos niin käy, niin mitäs sitten tehdään?
Kun muusikko harjoittelee soittamaan kappaletta, vetääkö hän treeneissä pitkin seiniä ja sinne päin, ja ajattelee, että ”vedän sitten kunnolla jos pääsen joskus keikalle”? Osa meistä toimii nyt juuri näin.
Siellä interverkon viidakoissa törmäsin sellaiseen mietelmään, joka on hyvä kääntää tähän lopuksi:
”Meidän isovanhempamme raahattiin sotaan. Sinua pyydetään istumaan sohvalla. Sinä pystyt siihen.”
Janne Leipijärvi
Loading ...
