Volmea tarjoaa lyhytterapiaa Aurinkorannikolla

– Asuin perheeni kanssa viime vuoden syksyn Aurinkorannikolla ja muutimme jälleen syyskaudeksi Benalmádenaan. Harkitsemme pysyvämpää muuttoa Espanjaan, kunhan kotimme Suomessa saadaan myytyä, Heikki Pirinen kertoo.

Aurinkorannikolla asuessaan hän jatkaa työskentelyä lyhytterapian saralla.

– Olen koulutukseltani lyhytterapeutti ja olen ottanut vastaan yksilöasiakkaita Suomessa. Vuosi sitten laitoin ilmoituksen Fuengirolan Facebook-ryhmään ja sitä kautta aloin saada yhteydenottoja Aurinkorannikolta. On ollut upea huomata, miten kiinnostuneita Aurinkorannikon suomalaiset ovat hyvinvoinnistaan ja avoimia hakemaan tukea mielen alueen ongelmiin.

- Mainos -

Vaikka Pirisen aiempi ammatti vaikuttaa mielenkiintoiselta, löytyi todellinen kutsumus kuitenkin terapian parista.

– Aiemmalta ammatiltani olen liikennelentäjä. Aloittaessani terapiatyön, aikomukseni oli ottaa vastaan terapia-asiakkaita lentotyön ohella vapaapäivinä. Koin terapiatyön kuitenkin niin mielekkäänä, että halusin keskittyä siihen täysipäiväisesti ja lentotyö sai väistyä.

Termin lyhytterapia ovat epäilemättä lähes kaikki kuulleet, mutta miten se oikeastaan eroaa ns. perinteisestä terapiasta?

– Lyhytterapia ja perinteinen, pitkäkestoinen terapia ovat kaksi erilaista lähestymistapaa psykoterapiaan, ja niiden välillä on muutamia keskeisiä eroja. Nämä erot eivät välttämättä tarkoita, että toinen olisi parempi kuin toinen, vaan ne soveltuvat erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin, Pirinen avaa.

– Lyhytterapiassa tapaamisten määrä on rajattu esimerkiksi 3-12 tapaamiseen ja hoitojakson alussa määritellään ongelma ja tavoite. Se on tarkoitettu erityisesti akuutteihin ongelmiin ja lyhyempiin hoitotarpeisiin. Perinteinen terapia voi kestää huomattavasti kauemmin, jopa vuosia, ja se soveltuu paremmin syvempiin ja pitkäaikaisiin psyykkisiin haasteisiin, hän selventää.

– Lyhytterapia keskittyy käytännöllisiin ongelmanratkaisutaitoihin ja toimintatapojen muuttamiseen lyhyellä aikavälillä. Siinä voi käsitellä esimerkiksi ahdistukseen, stressiin, unettomuuteen tai parisuhteeseen liittyviä ongelmia., Pirinen luettelee.

– Narsistin tai muun luonnehäiriöisen uhriksi joutunut voi saada helpotusta lyhytterapiassa. Myös elämäntapamuutoksiin ja elämänhallintaan liittyvät haasteet sopivat hyvin lyhytterapiaan, hän jatkaa.

Heikki Pirinen suosittelee lyhytterapiaa myös moniin sellaisiin haasteisiin, joita esimerkiksi vieraaseen maahan muuttaminen ja siellä asuminen voivat aiheuttaa.

- Mainos -

Kulttuurishokki, kieliongelmat, erilaiset normit, yksinäisyys, työskentely ulkomailla voi olla stressaavaa, ja niin edelleen. Hän kehottaakin kokeilemaan lyhytterapiaa matalalla kynnyksellä.

– Moni terapiaan hakeutuva on voinut pitkään ajatella, että hänen ongelmansa on liian vähäinen tai liian monimutkainen, ettei terapia voi häntä auttaa. Hyvin usein olen kuitenkin saanut kuulla, että olisinpa osannut hakea apua jo aiemmin.

Volmeassa alkuun pääsee myös ilman taloudellisia rasitteita, sillä ensitapaaminen on maksuton. Terapia tapahtuu etäyhteydellä eikä tapaamisista tehdä tietokantamerkintöjä.

Lisätietoa palveluista:

Volmea.com

Email: info@volmea.com

Puh. +358 50 341 7899

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä teet juhannuksena?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...