Viikonlopusta tulossa lähes kesäisen lämmin – luvassa jopa lähes 30 astetta

Alkava viikonloppu näyttää muodostuvan Aurinkorannikon seudulla vuodenaikaan nähden hyvinkin lämpimäksi. Lämmin sää jatkuu myös ensi viikon alussa.

Viime päivinä on Aurinkorannikollakin saatu totutella syksyisempiin lämpötiloihin, varsinkin yölämpötilat ovat olleet melko alhaisia. Nyt Espanjan ilmatieteenlaitos AEMET lupaa kuitenkin nousevia lukemia niin päivä- kuin yölämpötiloihinkin.

Lämpeneminen alkaa jo tänään perjantaina (10.11.), kun päivän ylin lämpötila nousee esimerkiksi Fuengirolassa 23 asteeseen. Ensi yönä käydään alimmillaan noin 16 asteessa, mikä on useita asteitä lämpimämpää kuin viime öinä.

Lauantaina ja erityisesti sunnuntaina luvassa on vielä lämpimämpää. Provinssin pääkaupunkiin Málaggan on luvassa lauantaina 27 ja sunnuntaina 28 astetta. Fuengirolaan ennustetaan lauantaiksi 24 ja sunnuntaiksi 25 astetta.

- Mainos -

Ensi viikon alussa sää jatkuu vuodenaikaan nähden lämpimänä, eikä sateita ole näköpiirissä – vaikka tarvetta niille olisi.

Fuengirolassa ensi viikon korkeimmat päivälämpötilat vaihtelevat 24-25 asteen välillä. Málagassa asteita on samaan aikaan 25-28. Muissa Aurinkorannikon kaupungeissa lukemat ovat samansuuntaisia.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä haluaisit kuulla FugeFM radiosta?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...