Lukuaika: Veitset teräväksi jalkavoimin Fuengirolan kadulla

Veitset teräväksi jalkavoimin Fuengirolan kadulla

 

Espanjalaisten kaupunkien kaduilla kuuluu edelleen ääniä, jotka ilmoittavat tarjottavasta palvelusta. Kaasupullojen kumea kolina kertoo siitä, että kaasuauto on kulmilla. Aika monella vesi lämpiää kaasulla ja monessa kodissa on käytössä kaasuhella. Pulloja vaihdetaan kohtuullisen tiheään tahtiin.

Kimeä pillin vihellys puolestaan kertoo veitsenteroittajan olevan liikenteessä. Tämä ammattiryhmä on viimeisten vuosikymmenien aikana pienentynyt uhkaavasti, mutta lähes joka kaupungissa ainakin yksi veitsenteroittaja liikuskelee polkupyörällään.

Niin myös Fuengirolassa. José -niminen herrasmies on toiminut teroittajan jo vuosikymmeniä. Nykyisin veitsien teroittaminen on hänelle tarpeellinen lisätulo pieneen eläkkeeseen. José kertoo liikkuvansa kaupungin kaduilla teroituspyöränsä kanssa suunnille yhtenä päivänä kuukaudessa.

- Mainos -

Josén työkone on nerokas. Polkupyörään on asennettu jalas, joka nostaa takapyörän ilmaan. Näin pyörä ei liiku teroitustyötä tehtäessä. José on asentanut takapyörän sisälle pienemmän pyörän, josta kulkee hihna ohjaustankoon kiinnitettyyn pyörivään hiomakiveen. Näin teroitus onnistuu kätevästi pyörää polkien. Hiomakiviä on kaksi, toinen karkeampi ja toinen pehmeä, veitsien viimeistelyyn ja kiillotukseen tarkoitettu.

Veitset teroittuvat karkealla kivellä ja José kiillottaa ne pehmeällä.

Josén pääasiallisia asiakkaita ovat ravintolat sekä liha- ja kalakaupat. Kun pilli soi, monesta ravintolasta kadulle tulee keittiöessuun pukeutuneita kokkeja tai kylmäköitä isojen keittiöveitsien kanssa. José hoitaa veitset ja sakset sellaiseen kuntoon, että kalan fileeraus tai lihan leikkuu on helppoa. Samalla vehkeellä teroittuvat myös vaikkapa ruohonleikkurin terät ja muut terävyyttä vaativat laitteet ja työkalut.

Kuka tahansa voi viedä Josélle omat keittiöveitsensä teroitettavaksi. Itse vein kuusi erikokoista veistä Josén käsiteltäväksi ja lopputulos oli täydellinen. Nyt pehmeä tomaattikin leikkaantuu helposti terävillä veitsillä.

Mitään kiinteää hinnastoa Josélla ei teroitukselle ole. Kun veitset vie, häneltä voi kysäistä etukäteen, mitä teroitus maksaa. Taskun pohjalle kertyneillä kolikoilla saa veitsilleen lisää käyttöikää ja ennen kaikkea ruoanlaitto helpottuu huomattavasti. Suosittelen.

Tässä vielä video Josésta ja hänen hienosta teroitusfillaristaan:

Antti Pekkarinen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...