Blogi Pääkirjoitukset

Valhe, emävalhe, tilasto = Gin & Tonic

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

 

Tilasto on kummallinen dokumentti. Noin periaatteessa väärentämätön tilasto on totta, sen numeroita ei voi kiistää. Se missä yhteydessä mitäkin tilastoa käytetään, tekee asiasta jo paljon monisyisemmän. Vielä mielenkiintoisempaa on se, mihin tilaston näyttämää lukua verrataan.

Media on mestari käyttämään tilastoja, silloin kun halutaan jonkin asian näyttävän joltain. Valikoidut tilastot ja vertailukohdat ovat herkullisia harhaanjohtamismetodeja. Otetaan sädekehä pois pään päältä, kyllä tässäkin lehdessä on tehty harkittuja valintoja tilastojen suhteen.

Tämän lehden sivulla 12 on artikkeli, jonka otsikossa sanotaan, että suomalaisia laskeutui Málagan lentokentälle elokuussa 300% enemmän kuin viime vuoden vastaavan ajankohtana. Otsikossa ei valehdella tippaakaan asia on juuri kuten siinä sanotaan. Myöhemmin jutussa käy toki ilmi, että jos vertailukohdaksi olisi otettu vuoden 2019 elokuu, suomalaisia olisi laskeutunut tänä vuonna 68% vähemmän kuin vuoden 2019 elokuussa.

Tilasto- ja prosenttikikkailut sikseen. Saanemme tehdä veikkauksen. Koska matkailu on lähtenyt käyntiin vasta syyskuussa, lehden valistunut veikkaus on, että kuukauden päästä kerromme 800%:n kasvusta vuoden 2020 syyskuuhun. Veikkaus on maltillinen, silloinkin miinusta vuoden 2019 tilastoihin olisi 24%.

Joka tapauksessa suomalaisia tulee hurjasti lisää koko ajan. Sillä montako prosenttia enemmän tai vähemmän meitä täällä on ei ole varsinaisesti merkitystä. Miten tuo kasvava määrä korreloi His Starsin GT myyntiin tai Helmen hiustenvärjäysten määrään, sillä on merkitystä. Siinä onkin tilastonikkareille uutta pohdittavaa.

Pääkirjoitus

Lue artikkeli, johon pääkirjoituksessa viitataan: Suomalaisia laskeutui Málagaan elokuussa 300% enemmän kuin viimevuonna – Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset, tapahtumat ja ihmiset

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Jo on aikakin

Espanjassa käyttökelpoista ruokaa menee yli 1.3 miljoonaa tonnia vuodessa kaatopaikalle. Nyt...

Paratiisista

Ylen ja espanjalaisen Mediapro-yhtiön yhteistuotantona toteutetun Paratiisi -tv-sarjan toisen tuotantokauden kuvaukset...

Yksin!

Minulta silloin tällöin kysytään, olenko tosiaan ihan yksin, ilman puolisoa. Kysymys...

Viikon kysymys

Kaipaatko kättelyä?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa