Lukuaika: Uutuuskirja nostaa esiin kodittoman mietteitä

Uutuuskirja nostaa esiin kodittoman mietteitä

Lähes kymmenen talvea Espanjassa viettänyt Edvin Sora kertoo Fuengirolan olevan hänelle kuin kesämökkeilykohde, keskellä talvea. Kotoisa tunnelma ja pimeydestä eroon pääseminen on pitänyt tähänastista talvimatkailun perinnettä yllä ja samaan pyritään myös jatkossa.

Helsingin Malminkartanossa vaikuttava muusikko ja kirjoittaja on tehnyt kirjan, joka käsittelee aiheita fyysisestä ja henkisestä kodittomuudesta. Costa del Tormenta -kirjan päähenkilöinä on Fuengirolaan lapsen kanssa muuttanut nuoripari sekä senioriskootterilla liikkuva koditon mies.

Pariskunnalla on työn alla pelastaa suhde, joka ei ole hetkeen kukoistanut. Nuori isä, Jerry haikailee elämätöntä elämää ja suree taiteilijan uransa paikallaan oloa. Hän tekee vihaamaansa työtä puhelinmyyjänä, kun äiti taas opettelee seisomaan omilla jaloillaan lähes liiankin helpon ja yltäkylläisen lapsuuden jälkeen.

Kirjassa Jerry alkaa viettämään aikaa kadunmiehen kanssa ja jopa salaa äänittämään hänen uskomattomia tarinoitaan ja mietteitä elämästä, haaveenaan jonain päivänä kirjoittaa kirja tästä erikoisesta henkilöstä. Alkujaan mielenkiinnon herättänyt senioriskootteri ja sen käyttöön liittyvät haasteet olivatkin lopulta vähiten mielenkiintoinen asia, jota tämän miehen elämästä voi kertoa.

- Mainos -

Kirjailija Edvin Soran mukaan kirjaan on saatu inspiraatiota tositarinoista. Siinä sekoittuu fiktio ja fakta, joiden erottaminen jää lukijan päätettäväksi. Kirjan koditon vanha herra on todellinen hahmo, jonka moni Fuengirolassa aikaa viettänyt saattaa muistaa aiemmilta vuosilta. Mies nähtiin usein Los Bolichesin Supercorin edessä senioriskootterinsa kanssa.

Edvin Sora kertoo tutustuneensa mieheen samaisessa paikassa ensimmäisellä Fuengirolan reissullaan vuonna 2014. He viettivät aikaa yhdessä useamman kerran viikossa kolmen kuukauden ajan. Mies sekä hänen tarinansa ja ajatuksensa aina henkimaailman asioihin asti, tekivät Soraan suuren vaikutuksen. Heitä yhdisti myös musiikki ja Edvin Soran kappaleessa Buick 83 kuuluu edelleen kadunmiehen ääni, sanoitusten muodossa.

Kaduilla aikaa viettänyt mies jäi ihmisten mieleen. Hän menehtyi vuonna 2016 ja hänen poismenoaan surtiin laajasti Fuengirolan alueella.

Edvin Soran kirja Costa del Tormenta julkaistaan maaliskuun alussa. E-kirjan saa ostettua netistä www.allesklir.com ja äänikirja on myös tekeillä. Kirjalle on tulossa jatko-osa, joka käsittelee syvemmin asunnottomuutta. Jatko-osa on saanut inspiraatiota ajasta, jolloin Sora vietti itse 17 päivää kodittomana samaisen herran seurassa tutussa ympäristössä Fuengirolan alueella.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Sanna Niemi, kuva: Armi Gustafsson
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä teet juhannuksena?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...