Uutiskatsaus Espanja 27.9.2019

Espanjassa ollaan hieman huvittuneita maan jalkapalloliiton toimista, sillä se langetti FC Barcelonalle 300 euron sakot. Sakon summa suhteessa Barcelonan saamaan noin 80 miljoonan euron hyötyyn tuntuu monista oudolle. Tapaus liittyy Antoine Griezmannin siirtoon viime kesänä. Tapauksesta vielä oudomman tekee se, että ilmeisesti Barcelona aikoo valittaa saamistaan sakoista.

Esteponan alueella eilen epäonnistunut pankkiryöstö eskaloitui panttivankidraamaksi. Poliisi kuitenkin onnistui neuvottelussa ryöstäjien kanssa ja sai heidät antautumaan.

Málagan kulmilla Colegio de Cartamassa osa opetuksesta on keskeytetty salmonellaepidemian vuoksi. Viranomaisten mukaan epidemia on hallinnassa.

- Mainos -

Marbellassa pidetyssä hotellialan konferenssissa uskotaan muiden toimijoiden täyttävän Thomas Cookin markkinoille jättämän aukon.

Kommentti: Kukaan järkevä ei usko, että em. aukko kyettäisiin täyttämään täysimääräisesti ja nopeasti. Hotellien johtohenkilöiden on pakko vakuutella sijoittajia siitä, että homma on hallussa. Näin siksi, sillä muutoin pelätään ulkomaisten investointien pakenemista Aurinkorannikon turismisektorilta.

Espanjassa pohditaan suuresti miten brexit vaikuttaa espanjalaisten yritysten pörssiarvoon, sillä Espanjan suurimmilla yrityksillä on Briteissä tytäryhtiöitä, joiden yhteenlaskettu markkina-arvo mitataan kymmenissä miljardeissa euroissa. Brexitin myötä näiden yhtiöiden arvoon tultaneen kirjaamaan muutoksia, joka voi muuttaa myös emoyhtiöiden arvoa. Tämä puolestaan vaikuttanee epäsuorasti Espanjan pörssiin vaikeasti ennakoitavalla tavalla.

Kalleimmat vuokrat Espanjassa alueellisesti ovat tällä hetkellä Madridissa, jossa asunnon vuokraaja maksaa keskimäärin 819 euroa vuokraa. Toisena on Barcelona jossa keskimääräinen vuokra on 769 euroa.

Kommentti: Pienemmillä alueilla vuokrahinnat voivat olla toki huomattavasti suuremmatkin…

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

- Mainos -

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...