Uusia kasvoja Aurinkorannikon suomalaisen koulun säätiön johtoon

Aurinkorannikon suomalaisen koulun Säätiön hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Niina Ristolainen. Hän aloitti tehtävässään uuden hallituksen järjestäytymiskokouksen jälkeen 22.6.

Säätiön hallitukseen valittiin 20.6. kaksi uutta jäsentä. He ovat Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan johtava pappi Jarmo Karjalainen ja alueella monialayrittäjänä toimiva Jukka Salminen. Vanhoista hallituksen jäsenistä jatkaa Jussi Rajala. Säätiön hallitus jatkaa täydentämistään. Entisistä jäsenistä puheenjohtaja Susanna Salo ja hallituksen jäsen Pauliina Manso siirtyivät pois hallituksen toiminnasta toimikauden päättyessä.

-Hienoa, että hallitukseen saatiin uusia jäseniä. Meillä on ensimmäisissä kokouksissa ollut tosi hyvä henki, koulua lähdetään kehittämään yhdessä koulun johdon kanssa hyvillä mielin. Hallituksesta löytyy nyt monipuolista osaamista, jota koulun ylläpidossa ja kehittämisessä tarvitaan, Ristolainen sanoo.

Koulun operatiivista toimintaa johtaa rehtori Saara Ikonen lähimpänä alaisenaan apulaisrehtori Laura Vairila.

- Mainos -

-Sovimme hallituksen sisällä työnjaon ja vastuualueet heti alkusyksystä. Säätiö toimii taustalla, pyrimme turvaamaan koulun henkilökunnalle ja oppilaille mahdollisimman hyvät olosuhteet ja mahdollisuudet työhön ja opiskeluun, Ristolainen lisää.

Kuvassa Niina Ristolainen.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen Kuva: Saana Pihlajaniemi
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä kesässä on parasta?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...