Uusi vuosi, vanhat kujeet

Karnosiini on luonnossa ilmenevä dipeptidi, muotoutunut kahdesta aminohaposta, alaniini ja histidiini. Karnosiini havaittiin Venäjällä jo vuonna 1900 ja sitä on käytetty ulkomaillakin sairauksien hoidossa jo 1930-luvulta lähtien, mutta vasta viime aikoina sen tuloksia on vakavasti tutkittu. Uudet tutkimukset osoittavat karnosiinin tehokkaan vaikutuksen iholle, aivoille ja hermostosysteemille.

Vaikka karnosiini yhdisteenä on tunnettu toistasataa vuotta, monet sen biologisista vaikutuksista on osoitettu vasta viime vuosina pätevissä tieteellisissä tutkimuksissa, joita on julkaistu kymmenissä arvostetuissa tiedelehdissä niin idässä kuin lännessä.

Karnosiini on lisäravinne, jota on käytetty mm. diabeteksen komplikaatioiden ehkäisyyn, ikääntymisen aiheuttamien muutosten hidastamiseen ja autismin hoitoon.

- Mainos -

Karnosiinia esiintyy elimistössä luonnostaan lihaksissa (mukaan lukien sydän), aivoissa ja muualla hermostossa. Myös liharuoka on sen hyvä lähde.

Karnosiinia tarvitaan erityisesti aivo- ja lihaskudoksessa ja se vaikuttaa hermoston toimintaan (neuropeptidi). Karnosiinia on ihmisessä luonnostaan lihaksistossa, aivoissa ja maksassa, joten kyseessä on todella tärkeä aine.

Kasvissyöjillä ja vegaaneilla on karnosiinia jopa 50 % vähemmän lihaksissaan kuin kaikkiruokaisilla henkilöillä. Karnosiinilla on elimistössä valtavasti hyviä vaikutuksia ja se siirtyy tehokkaasti verestä aivoihin.

Karnosiinin hyödyt ovat moninaiset sekä terveyteen että treenaamiseen. Karnosiinista on apua kroonisissa sairauksissa. Se toimii tehokkaasti toisten antioksidanttien kanssa ja ehkäisee mm. solujen vanhenemista. Karnosiinin suojaavaa vaikutusta aivoihin on tutkittu paljon. Terve aivokudos sisältää karnosiinia.

Usein karnosiiniin liittyy myös käsite ”anti-aging” eli vanhenemisen hidastaminen. Tämä onkin täysin perusteltu väite, kun tarkastellaan karnosiinin loistavia vaikutuksia. Ikääntymisen myötä karnosiinin määrä laskee aivoissa, lihaksistossa sekä sydämessä, joten sitä on syytä nauttia lisäravinteena.

Karnosiini voi myös normalisoida insuliinin toimintaa ja alentaa kohonnutta verensokeria. Se onkin diabeetikoille arvokas ravintolisä. Karnosiinin syöpää estävästä vaikutuksesta on suomalaisiakin tutkimuksia ja se voi ehkäistä myös syöpähoitojen aiheuttamia haittoja.

Lisäksi erilaisissa tutkimuksissa on havaittu karnosiinin alentavan verenpainetta, antavan suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta, parantavan sydämen lyöntivoimaa, vähentävän tulehdusreaktiota eli inflammaatiota, parantavan immuunijärjestelmän toimintaa jos se on jostain syystä heikentynyt, ehkäisevän mahahaavaa, nopeuttavan haavojen paranemista, hidastavan kaihin kehittymistä, suojelevan maksaa parasetamolin ja alkoholin aiheuttamilta vaurioilta sekä vähentävän joidenkin solunsalpaajien ja sädehoidon haittavaikutuksia.

Karnosiinin lisääminen voi parantaa nopeasti ja tehokkaasti jopa vaikea-asteisia masennusoireita.

- Mainos -

Lisäksi karnosiini on hyvin siedettyä eikä se ole aiheuttanut mitään haittavaikutuksia.

Koska karnosiini varastoituu lihaksiin, sillä on lihaskestävyyttä edistävä vaikutus rasituksessa. Karnosiini myös estää lihasten happamoitumista. Esimerkiksi maitohappo kertyy lihaksiin rasituksen aikana, ja pH-arvon laskettua tarpeeksi alas, lihas väsyy sen voimien loputtua. Mitä enemmän lihaksissa on karnosiinia varastoituneena, sitä hitaammin lihaksen pH laskee, ja sen toimintakyky säilyy yllä pidempään.

Karnosiini voi vaimentaa tulehdusta ja se ehkäisee solun sisäistä hapetusstressiä. Se normalisoi immuunijärjestelmän toimintaa ja ehkäisee ihon vanhenemista.

Karnosiini poistaa haitallisia raskasmetalleja elimistöstä. Karnosiinia tarvitaan normaalin näkö- ja hajuaistin toiminnassa. Se myös normalisoi kilpirauhasen toimintaa. Karnosiinilla on monia hyviä vaikutuksia sydämeen ja verisuoniin. Yleisesti ottaen karnosiinin vaikutukset terveyteen ovat todella moninaiset.

Olisikin tärkeää saada karnosiinia riittävästi päivittäin, että saisimme sen tarjoaman suojaavan vaikutuksen. Karnosiinista voivat hyötyä myös painonpudottajat, koska se säätelee ruokahalua ja hillitsee ylensyömistä. Se voi siis auttaa myös painonhallinnassa.

Karnosiini on urheilijoille ja kuntoilijoille todella tärkeä aine. Se ehkäisee lihaksissa hapetusstressiä (ph-arvon laskua rasituksen aikana) ja lisää fyysistä suorituskykyä, nopeuttaa palautumista ja ehkäisee urheiluvammoja ja ylikuntoa. Se hidastaa lihasten menemistä ”maitohapoille”, jolloin suorituskesto paranee.

Karnosiini vähentää lihasten väsymistä ja lihaskipuja. Se vähentää lihasrevähdyksen riskiä ja edistää paranemista. ja alentaa kohonnutta verenpainetta tekemällä valtimoiden seinämät joustaviksi. Karnosiini tehostaa kreatiinin vaikutusta lihaksistossa.

Karnosiini suojaa maksaa ja aivoja alkoholin haittavaikutuksilta. Tieteellisten tutkimusten mukaan karnosiinista voi olla lisähoitona hyötyä syöpäpotilaille. Karnosiini estää maha- ja paksusuolisyöpien kasvua ja leviämistä, osoittavat toisistaan riippumattomien syöpätutkijoiden raportit. Leipzigin yliopiston neurokirurgit ovat osoittaneet, että karnosiini estää rintasyöpä- ja aivokasvainsolujen kasvua ja leviämistä muualle elimistöön.

- Mainos -

Karnosiini on supervalkuaisaine, joka on paitsi antioksidantti myös paljon muuta. Sen suurin merkitys on solujen suojaaminen hapetusstressiltä, jolloin se pitää solut nuorina ja terveinä.

Kudoksissa karnosiini toimii yhteistyössä sinkin, E-vitamiinin ja muiden antioksidanttien kanssa, estää niiden kulumista ja tehostaa niiden toimintaa. Karnosiini suojelee solujamme vanhentumiselta, rappeutumiselta ja sairauksilta monella tapaa. Tärkeimmät niistä ovat:

-Monipuolinen antioksidanttien vaikutus

-Suojelee telometrejä ja DNA:ta vaurioilta

-Vapaiden radikaalien ja niiden lopputulosten eliminointi

-Suurempi lihasvoima ja kestävyys

-Nopeuttaa palautumista treenauksen jälkeen

-Glykaatiota ennaltaehkäisevä

-Proteiineja suojeleva

-Metallien kelaatio (kupari, sinkki, raskasmetallit kuten elohopea)

Jos sinulla on mielenkiintoa, niin käy PubMedissä tutkimassa karnosiinin vaikutuksista siellä on jo yli tuhat tieteellistä raporttia. Hakusana: Carnosine. Karnosiini on hyvin tutkittu ja dokumentoitu yhdiste.

Sami Lindberg

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...