Upeita muraaleja Fuengirolaan

Fuengirolan kaupunkikuvan elävöittäminen jatkuu. El Boquetillon alueelle tulee yhteensä 12 suurta seinämaalausta, eli muraalia. Niistä neljä on jo valmistunut.

Kaupungin pormestari Ana Mula kävi tutustumassa nyt valmistuneisiin muraaleihin.

-Olemme parantamassa kaupungin infrastruktuuria monella tapaa. Siihen kuuluu myös esteettinen naapuruston parantaminen. El Boquetillon muraalihanke on osa tätä ohjelmaa. Täytyy kiittää talojen omistajayhteisöjä, jotka ovat antaneet rakennusten julkisivut taiteen käyttöön, Mula kiitteli.

Vanha rouva ja kalakori on aiheena taiteilija LaLonen seinämaalauksessa

Pormestari kertoi myös, että muraalit ovat saaneet varsin positiivisen vastaanoton alueen asukkailta.

Seuraavat muraalit valmistuvat heinäkuun alkupuolella. Näitä upeita teoksia kannattaa käydä katselemassa. El Boquetillon kaupunginosa sijaitsee keskustasta koilliseen Avenida Mijaksen länsipuolella.

Ensimmäisenä valmistunut muraali on taiteilija Mon Devanen tekemä Se esittää pientä poikaa ja paperivenettä
Taiteilija Katon tekemässä muraalissa tyttö leikkii meritähdellä

Jutun pääkuvassa Nesuin maalauksessa merimaisema heijastuu naisen aurinkolaseihin.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Onko Venäjä uhka Suomen itsenäisyydelle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...