Ulkomaalaisten vankien määrä Espanjassa kasvaa

Espanjan sisäministeriön tiedot osoittavat, että ulkomaalaisten vankien määrä Espanjan vankiloissa on kasvanut 16 % vuodesta 2020 lähtien. Samaan aikaan espanjalaisten määrä vankiloissa on kasvanut 3 %

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
1 min lukuaika

Ulkomaalaiset ovat asukasmäärään suhteutettuna yliedustettuja Espanjan vankiloissa. Vankien kokonaismäärästä ulkomaalaiset muodostavat nyt lähes kolmanneksen (31,4 %). Espanjan väestöstä rekisteröityjen ulkomaalaisten osuus on kuitenkin vain 12,7 %.

Ulkomaalaisten vankien osuus on siis kolminkertainen verrattuna heidän osuutensa koko väestöstä. Siinä missä joka tuhannes espanjalainen on vankilassa, ulkomaalaisten kohdalla luku on kolme tuhannesta.

Espanjan vankiloissa oli 1. heinäkuuta päivätyn tiedon mukaan 18.535 ulkomaalaista vankia. Neljä vuotta sitten heitä oli yli 2.600 vähemmän.

Espanjan ulkomaalaisista vangeista suurin yksittäinen kansallisuus ovat marokkolaiset. Seuraavaksi eniten on kolumbialaisia, romanialaisia ja algerialaisia.

- Mainos -

Asukasmäärään suhteutettuna eniten vankiloissa on albanialaisia. Keskimäärin tuhannesta Espanjassa asuvasta albanialaisesta peräti 86 on vankilassa.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *