Turvallisuus on määritteenä mielenkiintoinen. Turvallisuus ja turvallisuuden tunne ovat merkittäviä hyvinvointiin ja mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä. Usein puhumme terveydestä ja voinnista fyysisinä haasteina tai sairauksina sekä voinnista, mikä koskettaa konkreettisia toimia ja toimijuutta.
Hyvinvointiin liittyvät kiinteästi sosiaaliset suhteet, oma käsitys itsestä ja sisäinen hyvinvointi henkisesti. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat myös konkreettinen turvallisuus ja turvallisuuden tunne. Turvallisuus on osatekijä meidän kasvussamme, kehityksessämme, mutta myös ylisukupolvisissa kokemuksissa ja traumoissa ja niiden siirtymissä myös kehollisesti meihin. Kaikki on siis yhteydessä kaikkeen.
Mitä tämä turvallisuus sitten on? YK:n turvallisuusneuvosto suunniteltiin maailmanrauhan ylimmäksi vartijaksi. Kun YK:n yleiskokous käsittelee mitä hyvänsä ongelmaa, turvallisuusneuvosto käsittelee ainoastaan rauhaa ja turvallisuutta koskevia kysymyksiä. Kaikki YK:n jäsenet ovat luvanneet hyväksyä turvallisuusneuvoston päätökset ja toteuttaa ne omalta osaltaan. Entä kun tämä ei toteudu? Se luo yhteiskunnallista turvattomuuden tunnetta. Turvaamaan tehdyt rakenteet eivät toteudukaan.
Sama pätee myös yksilöön. Turvattomuuden tunne voi syntyä itsemääräämisoikeuden ja liiallisen turvallisuuden toteuttamisesta. Voidaan kysyä luoko aseistettu vartija turvallisuuden tunnetta vai enemmän turvattomuuden tunnetta? Näitä asioita voi pohtia, kun asennamme kotiin hälytysjärjestelmää, että ehkäisemmekö sillä enemmän varkaita vai parannamme omaa yöuntamme. Kumpikaan ei ole tietenkään huono asia, mutta näitä asioita joudumme pohtimaan myös maailman tilanteessa, kun sota ja hätä koskettaa meitä.
Turvallisuuden tunne muodostuu useista eri osatekijöistä. Näitä ovat ihmisen omat ominaisuudet, jotka muodostuvat lapsuudesta, siitä mitä pidämme turvallisena ja koemme turvalliseksi. Toisena meitä ohjaavat oma resilienssikyky sietää tai suhtautua haastaviin tilanteisiin tai asioihin, sekä kuinka meidän arjen asiamme ylipäätään ovat kyseisenä hetkenä. Ei ole ollenkaan tavatonta, että digitalisaatio on tuonut meille myös huonoa informaation kautta tunnetasolle. Kun mietimme sotaa, pandemiaa, valtaa ja omaa arkeamme, pääsääntöisesti turvallisuuden tunnetta lisää tuki ja turva myös yhteiskunnalliselta tasolta.
Kuitenkin silloin kun se tehdään rajoittamalla ihmistä, se saa aikaan myös vastakkaista turvattomuuden tunnetta. Että, joku taho, he tai ne, ohjailevat meidän päätäntävaltaamme, ja muokkaavat meidän mielipiteitämme, sekä vapautta. Usein myös perinteinen viranomaiskammo juontaa juurensa siitä, jos olet kokenut, etkä kenties saanut oikeanlaista apua ja olet tottunut ajattelemaan instituutioiden olevan sinua vastaan ja vain rajoittamassa yksilönvapauksia.
Niinä hetkinä, kun turvattomuuden tunne on vielä tiedostamatonta, se usein ilmenee vihana ja voimakkaana toimintana ja puheena. Kun pelko aktualisoituu, usein ihminen joko lamaantuu tai hyökkää tai pakenee. Näitä erilaisia fyysisiä menetelmiä voi parantaa esimerkiksi TRE-menetelmällä ja keskusteluapua on hyvä ottaa silloin kun tuntuu, että omaan arkeen, ajatuksiin ja tunnetilaan vaikuttaa maailmantilanne jo häiritsevästi.
Tämän hetken tilanteessa erityisesti yksinäisyyttä kokevien, lasten sekä sairauksista kärsivien ihmisten tulisi saada tukea myös henkiseen jaksamiseen, siihen että pelot ympäröivästä maailmanmenosta eivät kuormittaisi kasvua, vointia tai arkea yhtään enempää.
Uutisointi koskettaa usein lapsiin ja nuoriin, myös sodan kokeneet ihmiset ja heidän lapsensa, ovat peloissaan tulevaisuudesta. Miten voisimme saada turvallisuuden tunnetta sekä turvallisuutta parannettua? Olisiko keskustelusta aiheesta toisen ihmisen kanssa apua vai olisiko hyvä jättää uutisten seuraaminen yhteen kertaan päivässä?
Erilaisia vastauksia varmasti ja jokaiselle sopiva tapa käsitellä asioita löytyy. Tärkeintä olisi, ettemme vähättele toisen kokemusta tai mielipidettä vaan osaisimme ja jaksaisimme kuunnella toisiamme.
Loading ...
