Moni uneksii muutosta etelän aurinkoon mutta ei saa päätöstä tehtyä ennen eläkkeelle jäämistä. Tuomo Konu perheensä kanssa toimi toisin, päätös syntyi ja koti siirrettiin Helsingistä Aurinkorannikolle viime kesänä.
-Me ei jaksettu enää pukea kolmelle lapselle toppavaatteita neljä kuukautta vuodessa. Me halusimme lähteä nyt, eikä sitten joskus.
Näin kertoo Tuomo Konu, 43, joka puhuu rauhallisesti mutta päättäväisesti. Taustalla kuuluu aurinkorannikon kevät, liikenteen huminaa ja ohikiitävien moottoripyörien pärinää. Ollaan Fuengirolassa, jossa Tuomo ja hänen vaimonsa Katja avaavat parhaillaan uutta lukua elämässään ja samalla myös ravintolaa nimeltä Hetki.
Me ei jääty odottamaan parempaa hetkeä, vaan tehtiin se itse
Tämä ei ole pelkästään tarina uudesta ravintolasta. Tämä on tarina irtiotosta, uudesta alusta, ja ennen kaikkea ihmisestä, joka ei pelännyt muuttaa suuntaa keskellä elämää.
”Joskus ei koskaan tullut – siksi lähdettiin”
Tuomo ja Katja ovat kolmen lapsen vanhempia, jotka kyllästyivät Suomen pimeyteen, pakkaseen ja siihen, että elämä meni suurimmaksi osaksi arjen selviytymiseen.
-Oli kaksi kylmää talvea putkeen. Lapset piti pukea, kaivaa autoa hangesta ja tehdä lumityöt. Me juttelimme, että sitten joskus muutetaan etelään. Onneksi tajusimme, ettei se sitten ehkä koskaan tule, jos asialle ei tehdä heti jotain, Tuomo sanoo.
Puolitoista vuotta sitten pariskunta päätti muuttaa pysyvästi Aurinkorannikolle. Päätös tehtiin ajoissa, jotta lapset saatiin hyvissä ajoin sisään suomalaiseen kouluun Fuengirolassa.
-Olimme kahdella läppärillä valmiina, kun haku kouluun aukesi. Kolme minuuttia ja hakemukset oli sisällä. Saatiin paikat kaikille. Se oli ensimmäinen merkki siitä, että ollaan oikealla tiellä.
Uusi alku Espanjassa ei tullut ilman kipua
Uuteen elämään siirtyminen ei ole ollut täysin mutkatonta. Byrokratia on osoittautunut hitaaksi, tavaratoimitukset myöhästelevät ja sovitut asiat jäävät usein puolitiehen. Ravintolan avaamista on varjostanut epävarmuus rakennusluvista ja jopa asianhoitajien katoamisista.
-Meillä oli yksi kaveri, joka hoiti vakuutuksia ja lupia. Yhtäkkiä hän vaan katosi. Eikä kukaan saa häntä enää kiinni.
-Asiat ovat kuitenkin edenneet suurin piirtein aikataulussa, osa kalusteista ravintolaan tuli vasta avajaisten jälkeen ja kaikkea muuta pientä härdelliä on ollut, mutta pääosin kaikki on mennyt hyvin.
Tulipalo säikäytti
Vaikeudet eivät jääneet liiketoimintaan. Pariskunnan kotiin syttyi keväällä tulipalo
-Se lähti kylpyhuoneen lämmittimestä, joka ei ollut edes päällä. Seinässä se kyllä oli. Tuli levisi nopeasti, mutta Katja sai herätettyä lapset ja juoksi heidän kanssaan ulos yöpaita päällä, paljain jaloin.
-Onni onnettomuudessa. Jos palo olisi alkanut puoli tuntia myöhemmin, he olisivat kaikki nukkuneet. Emme ehkä puhuisi nyt tästä, Tuomo sanoo hiljaa.
Vakuutukset ovat olleet oma taistelunsa. Vuokranantaja on pyrkinyt siirtämään vastuun pois itseltään, ja perhe on edelleen täysin vailla korvausta tuhoutuneesta omaisuudesta.
-Kaikki vaatteet esimerkiksi nokeentuivat ja niihin tarttui vahva savun haju. Vuokranantaja sanoi, että kyllä ne pesemällä tulevat käyttökuntoon, mutta ei se niin ole. Tässä nyt käydään keskustelua ja taistelua asiasta. Tärkeintä kuitenkin on se, ettei Katjalle ja lapsille tapahtunut mitään tulipalossa.
Rolling Records – rakkaudesta vinyyliin
Ennen Hetkeä, ennen Fuengirolaa, oli levy. Tai oikeastaan monta levyä. Tuomo on Rolling Records levykaupan perustaja. Levykaupasta kasvoi pikku hiljaa levy-yhtiö, joka on tehnyt itsensä tunnetuksi erityisesti vinyylien uudelleenjulkaisuissa ja pienlevy-yhtiötoiminnassa.
-Aloitettiin Sörnäisistä levykaupalla. Laajennettiin Tampereelle, sitten Helsingin keskustaan. Ja siitä kasvoi levy-yhtiö.
Rolling Records on julkaissut lukuisia klassikkoalbumeita uusina painoksina – muun muassa Leevi and the Leavingsin, Tuomari Nurmion, Mike Monroen, Andy McCoyn ja Hurriganesin tuotantoa.

-Meidän juttu on ollut tuoda ne 70- ja 80-lukujen helmet takaisin. Suosittuja ovat olleet myös ne julkaisut, joita ei koskaan julkaistu vinyylinä, ainoastaan cd-formaatissa. Se on ollut yllättävän kysyttyä toimintaa.
Kaikki sai kuitenkin alkunsa yhdestä levystä: Wigwamin Hard ’n’ Horny. Tuomo sai sen äidiltään ja aikoi jo heittää pois – kunnes huomasi levyn olevan satojen eurojen arvoinen.
-Myin sen ja vein puolet rahoista äidille. Siitä oikeastaan alkoi se kipinä.
Kyseinen levy on keräilijöiden keskuudessa halutuin suomalaislevy. Sen erikoisuus on, että ensimmäisen painoksen kannet ovat bändin jäsenten omakätisesti piirtämiä. Siis jokainen kansi erikseen.
Yksi tärkeä hahmo Rolling Recordsin historiassa oli Jussi Raittinen, josta tuli yritykselle eräänlainen kummisetä.
-Jussi istui meidän toimistolla, kuunteli demoja ja jutteli asiakkaiden kanssa. Hän tiesi kaiken, siis ihan kaiken suomalaisesta ja amerikkalaisesta musiikista.
Elämä Hetkessä – ja hetkessä
Tänään Tuomo Konu ei istu levyliikkeessä tai festaripöydässä. Hän istuu Fuengirolassa oman ravintolansa terassilla, aurinko paistaa kasvoille ja elämä kulkee eri tahdissa. Mutta jotain tuttua on säilynyt.
-Hetki on tavallaan jatkumoa Rolling Recordsille. Me haluttiin rakentaa paikka, jossa ihmiset viihtyvät, pysähtyvät, kuuntelevat ja keskustelevat. Ei vain syö tai juo, vaan ovat läsnä. Hetkessä.
Tuomo puhuu, ja hänen äänessään kuuluu vilpitön into. Ei leveilyä, ei liioittelua, vain halu tehdä asiat hyvin ja sydämellä.
”Tärkeintä on, että uskallettiin”
Vaikka Fuengirolan koti on tällä hetkellä täynnä nokisia vaatteita ja vakuutuspäätöksiä odotetaan, Tuomo ei kadu. Päinvastoin.
-Tärkeintä on, että me lähdettiin. Me ei jääty odottamaan parempaa hetkeä, vaan tehtiin se itse.
Hetki lyö. Konuille se lyö juuri nyt.