Tuomari Nurmio: Hittibiisi syntyi Los Pacosissa

Terveyshuolet selättänyt Tuomari Nurmio kertoo löytäneensä Aurinkorannikolta hyvän tasapainon työn ja rentoutumisen välille.

Janne Leipijärvi
6 min lukuaika
Kesän Tuomari Nurmio aikoo viettää rennommissa tunnelmissa, keikkoja hän on ottanut kalenteriinsa vain vähän. Kuva Saana Pihlajaniemi.

Muusikko Hannu ”Tuomari” Nurmio, 74, viettää toukokuun alkua Espanjan Aurinkorannikolla, mm. Nerjassa, nauttien auringosta ja kiireettömästä elämäntyylistä. Loppuviikosta on vielä luvassa yksi keikkakin, kun Nurmio nousee Fuengirolassa ravintola Kukon lavalle.

– Kuuluu hyvää. Istuskelen terassilla ja katselen maisemia, Nurmio huikkaa hyväntuulisena heti haastattelutuokion aluksi.

Usein Aurinkorannikolla vieraileva Dumari paljastaa, että tulevaisuudessa hän saattaa hyvinkin viettää Espanjan auringossa pidempiäkin aikoja.

– Mun ei tarvitse tehdä keikkoja rahan takia, joten voin valita, milloin teen mitäkin ja millä aikataululla. Se antaa mahdollisuuden tehdä mitä huvittaa, hän toteaa.

Ja viime aikoina elämä Aurinkorannikolla on alkanut huvittamaan häntä yhä enemmän.

– Olen aina ollut aika kärsimätön ihminen, niin että esimerkiksi monta kertaa musaa tehdessä minulla on ajatukset jo seuraavassa proggiksessa, vaikka edellinenkin on kesken. Nyt yritän opetella uusille tavoille ja täällä etelässä se onnistuu helpommin, Nurmio kuvailee.

Yritän omaksua tällaisen positiivisella tavalla eläkeläisen elämäntavan, ja se vaatii että täytyy vähän kouluttaa itseään uudelleen.

Oravanpyörästä kävelylle puutarhaan

Vuosi sitten Tuomari Nurmio nousi otsikoihin terveyshuolien vuoksi. Nyt eturauhassyöpä alkaa olla selätetty ja luomisvoimakin on edelleen tallella, mutta Nurmio kertoo, ettei halua enää elää musiikin tekemisen oravanpyörässä.

– Olen ollut kuin automaattisessa myllyssä. Haluan päästä irti siitä pyörästä, joka pyörittää minua, enkä minä sitä.

– Jos huvittaa tehdä lauluja tai kirjoittaa tarinoita, niin teen, mutta en velvollisuudesta. Kukaan ei minulta vaadi mitään, hän summaa uutta työskentelyfilosofiaansa.

– Ja tässä se onnistuu aika hyvin, kun istuskelee täällä terassilla ja käy välillä kävelyllä tuolla puutarhassa, Nurmio viittaa Aurinkorannikon leppoisampaan rytmiin.

Remun kanssa löytyi yhteinen sävel

Mainiona esimerkkinä Tuomari Nurmion edelleen vahvasti piirtävästä biisikynästä käy tämän vuoden tammikuussa julkaistu uusi kappale Ave Maria con Amor. Biisi syntyi yhteistyössä Remu Aaltosen ja Kaihon karavaani -yhtyeen kanssa. Kappaleen syntytarina on kuin sattuman ja spontaaniuden juhlaa.

– Kaikessa yksinkertaisuudessaan, Remu soitti mulle ja oli vähän kuin peto häkissä, hän tarvitsi selvästi jotain vetoapua biisin kanssa, Nurmio kuvailee.

Kaksikko oli aiemmin kohdannut festivaaleilla ja jammaillut lyhyesti, mutta sen laajempaa yhteistyötä he eivät olleet ennen tehneet. Kokeneet karjut löysivät kuitenkin nopeasti ja vaivattomasti sen kuuluisan ”yhteisen sävelen”.

– Olen harkinnut jo aikaisemminkin, että viettäisin suuremman osan vuodesta täällä Aurinkorannikolla, mutta nyt siihen näyttäisi vihdoin olevan sopiva aika, Tuomari Nurmio vinkkaa tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kuva Leif Laaksonen.

Remu lähetti Nurmiolle tekstin pätkiä, joista yksi säkeistö päätyi lopulta kappaleeseen Remun tulkitsemana. Nurmio puolestaan löysi innoituksensa espanjalaisesta rytmiikasta.

– Kun Remu puhui mustalaisasenteella vedetystä lattarimusasta, niin sanoin, että sitähän kutsutaan flamencoksi.

Vaikka Nurmion oma espanjan kieli ei ole vahvimmasta päästä, hän kirjoitti kappaleen kertosäkeen espanjaksi.

– Mulla on yksi tuttu chileläinen kaveri, jolla sitten vielä tarkistutin sen, että se on oikein, hän hymähtää.

Lopulta biisi rakentui nopeasti: Nurmiolla oli valmiina kertosäe ja melodia, Remu ja Rocka Merilahti toivat mukaan säkeistömelodian ja Merilahden yhtye Kaihon karavaani soitti taustat.

– Kaikki tapahtui hyvin spontaanisti ja nopeasti sitten kun homma oli käynnistynyt, Nurmio kertaa.

Vaikka kappale on saanut hyvää palautetta, Nurmio ei ole vielä esittänyt sitä livenä. Tulevalla soolokeikalla Kukossa voi silti olla mahdollisuus ensiesitykseen.

– Siihen pitäisi tehdä jonkinlainen yhden kitaran sovitus. Jos mä ehdin hotellihuoneessa tsekata siihen parit riffit, niin silloin se voi onnistua keikallakin. Katsotaan, Dumari pohtii.

Tonnin stiflat Pacosista Kallioon

Aurinkorannikko on tullut Tuomari Nurmiolle tutuksi jo lähes kolmen vuosikymmenen aikana, kun hän on säännöllisen epäsäännöllisesti vieraillut Fuengirolassa ja lähiympäristössä. Myös osa hänen biiseistään on saanut joko alkusysäyksen tai lisää lihaa luiden ympärille juuri täällä Aurinkorannikolla.

Yksi esimerkki tällaisesta kappaleesta on paljon radioissakin soinut Tonnin stiflat.

– Kappale sai alkunsa Fuengirolassa sijaitsevassa brittiläisessä country-baariissa, jossa oli erityinen tunnelma. Siellä oli emäntä stetson päässä ja karaokessa soitettiin kantrimusaa. Baarissa ei ollut kuin pari ihmistä kaljatuoppiensa kanssa siinä mä sitten laulelin muutaman kantribiisin sen emännän kanssa, Nurmio muistelee.

– Kun sitten lähdin kävelemään kämpille Los Pacosiin, niin siinä oli matkalla iso kenttä joka oli kovan sateen takia veden vallassa. Niinpä jouduin toteamaan, että mun on pakko mennä tästä, vaikka kengät kastuu. Ja siitä sain yhden keskeisen idean Tonnin stiflat -biisiin, vaikka lopulta se sijoittuukin Kallioon, mies paljastaa.

Soolokeikka on kuninkuuslaji

Tuomari Nurmio on tunnettu myös siitä, että pitkän uransa varrella hän on tehnyt erittäin monipuolista musiikkia lukuisten eri kokoonpanojen kanssa. Hänelle on ollut ominaista muuntautua, kokeilla uusia soundeja ja tyylejä hyvin vapaasti.

Nurmio on saanut jo pitkään tehdä töitä omilla ehdoillaan, ilman taloudellisia paineita. Hän voi itse valita mihin menee keikalle, kenen kanssa ja mitä soittaa. Niinpä kysymys kuuluukin, miten ja millä kriteereillä hän nykyään työnsä valitsee?

– Varmaan isoin vakiobändi, jota olen käyttänyt, on ollut kahdeksan hengen orkesteri. Siinä on kolme puhaltajaa ja kiipparit mukana. Toisaalta toisessa päässä on taas sooloesiintymiset, joissa tilanne on ihan toinen, ja sitten on kaikkea siltä väliltä, ja näissä on kaikissa omat puolensa, hän miettii.

– Jos olisi pakko valita vain yksi, niin silloin se olisi se soolokeikka. Se on kuitenkin se, missä kaikki on kiteytyneenä, Nurmio aprikoi.

– Mutta toisaalta, kaikki biisit eivät oikein toimi yksin soitettuina, joten onneksi voin käyttää myös muita kokoonpanoja.

Perjantaina 9. toukokuuta Tuomari Nurmio esiintyi Fuengirolassa, ravintola Kukossa lempikokoonpanossaan, soolona.

Jaa tämä artikkeli
Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *