Tuisku Pekkarinen: ”Lapset ovat parhaita työkavereita”

Pitkän uran lasten ja nuorten parissa tehnyt Tuisku Pekkarinen iloitsee edelleen sydämensä kyllyydestä, kun saa tehdä töitä lasten kanssa.

Janne Leipijärvi
Janne Leipijärvi
6 min lukuaika
Vuoden 2024 yrittäjäksi nimetty Tuisku Pekkarinen tietää, mitä Espanjan Aurinkorannikolla yrittäminen vaatii ja miten se palkitsee. Kuvat: Janne Leipijärvi, video: Roosa Leinonen.

Tuisku Pekkarinen on ehtinyt asua Aurinkorannikolla jo reilut 20 vuotta. Vuonna 2001 hän muutti Espanjaan ja on sen jälkeen ollut monessa mukana.

Tuisku oli jo parikymmentä vuotta sitten töissä Aurinkorannikon seurakunnan kerhossa. Silloin alkoi myös hänen yrittäjyytensä Espanjassa. Suomessa hän oli toki ollut yrittäjä myös ennen sitä.

Vuosien varrella elämäntyönsä varhaiskasvatuksen parissa tehnyt Tuisku on ollut perustamassa Aurinkorannikolle muun muassa partiotoimintaa tarjoavaa Lumipartiota, jonka toiminta jatkuu edelleen.

Samoin hän oli mukana käynnistämässä Aurinkorannikolle nuorisotyötä Palveluoperaatio Saappaan muodossa. Myös saapastoiminta on edelleen voimissaan ja tärkeä osa Aurinkorannikon suomalaisyhteisöä.

- Mainos -

Voit katsoa Tuiskun tuoreen videohaastattelun tämän artikkelin lopusta.

Valinta vuoden yrittäjäksi yllätti täysin

Vuonna 2019 Tuisku perusti Lastenkerho Tuiskulan, jossa alle kouluikäiset lapset saavat osakseen Montessoripedagogiikkaa soveltavaa päivähoitoa. Viiden toimintavuoden aikana Tuiskusta ja hänen kerhostaan on tullut tärkeä lukuisten lasten ja heidän vanhempiensa arkea.

Samaan aikaan Tuisku on ollut aktiivisesti mukana myös Aurinkorannikon yrittäjäpiireissä.

Kun Espanjan suomalaiset yrittäjät ry järjesti yrittäjien juhlan 5. syyskuuta, oli Tuisku Pekkariselle tarjolla melkoinen yllätys, positiivinen sellainen. Hänet valittiin vuoden 2024 yrittäjäksi.

Tuisku iloitsee Espanjan suomalaisten yrittäjien myöntämästä tunnustuksesta.

Valinnan julkistamisen jälkeen Pekkarinen kertoi olevansa edelleen pyörällä päästään kunnian johdosta.

– Kuuntelin siinä puheessa esitettyjä valintaperusteita ja kuvailua palkinnon voittajasta ja ajattelin että ’wau, kuka voi olla noin mahtava tyyppi’. En olisi ikinä voinut uskoa että se olin minä, olin aivan puulla päähän lyöty, Tuisku nauroi jälkikäteen.

Lue myös: Tuisku Pekkarinen on Espanjan vuoden yrittäjä – perusteena yhteisöä rakentava toiminta

Saan itse päättää”

Kun henkilö on hoitanut lähes elinikäistä yrittäjyyttään siihen malliin, että hänet siitä jopa palkitaan, kannattaa varmasti kysyä, mikä Tuisku Pekkarista itseään yrittämisessä eniten viehättää.

- Mainos -

– Yrittämisessä parasta ja antoisinta on se, että voin itse tehdä päätökset. Ei tarvitse kysellä lupia keneltäkään, vaan voin tehdä asiat niin kuin itse parhaaksi näen. Jos haluan perustaa jonkun kerhon, niin sitten vaan perustan ja niin edelleen, hän avaa.

– Omatoimisuus ja asioista päättäminen ovat minulle luontaisia, tykkään siitä että saan päättää asioista itse, Tuisku jatkaa.

Lupien kanssa pitää olla tarkkana

Oman itsenä herrana tai herrattarena ei tosiaan tarvitse kysellä esimiehen lupaa asioiden tekemiseen, mutta jotain lupia sitä sentään tarvitsee yrittäjänkin kysellä.

Ja jokainen joka Espanjassa on yrittäjänä toiminut, voisi varmasti kertoa montakin tarinaa viranomaislupien viidakosta. Sieltä löytyvät myös Tuiskun kokemuksen mukaan ne hankalimmat tilanteet.

– Hankalimpia tai ainakin monimutkaisimpia asioita omalla yrittäjäuralla ovat olleet erilaiset lupa-asiat viranomaisten suuntaan, hän vahvistaa.

– Olen ollut alusta asti erittäin tarkka sen suhteen että kaikki luvat ja muut vastaavat ovat aina kunnossa, enkä missään nimessä tee mitään ilman asiaankuuluvia lupia. Välillä niissä on ollut vähän enemmän työtä, mutta aina niistä ollaan kuitenkin selvitty.

Lupien ohella Tuisku haluaa nostaa esiin vielä yhden oleellisen asian.

– Asianmukainen alan koulutus on erittäin tärkeä. Varhaiskasvatuksella on niin iso osa lapsen elämässä, että siinä kannattaa luottaa vain koulutettuihin ammattilaisiin.

- Mainos -

Yrittäjä on yrityksensä sydän”

Palkitulla yrittäjällä on myös muutama vinkki sellaisille jotka harkitsevat tai aloittelevat yrittämistä Aurinkorannikolla.

– Yrittäjäksi aikovan kannattaa lähteä avoimin mielin liikenteeseen ja ottaa ilo irti yrittämisestä.

– Ei kannata olla liian kriittinen, eikä varsinkaan alussa liikaa keskittyä siihen, mitä jää viivan alle. Töitä pitää tehdä paljon, koska yrittäjä on koko yrityksensä sydän, Tuisku kuvailee.

”Töitä pitää tehdä paljon”Tuisku Pekkarinen

Oltuaan yrittäjänä suurimman osan työurastaan, Tuisku Pekkarinen ei omien sanojensa mukaan enää osaisi kuvitella itseään palkkatöihin.

– En voisi kuvitella enää laittavani yritystä pakettiin ja lähteväni palkkatöihin jollekin toiselle. Minulla on niin oma tapa tehdä töitä ja olen tehnyt tätä 40 vuotta, niin haluan jatkossakin tehdä työni omalla tyylilläni, niin kuin itse tiedän että se tulee parhaiten tehdyksi, hän perustelee.

Kurahaalarit patistivat Espanjaan

Kuten todettua, Tuisku Pekkarinen on tehnyt elämäntyönsä lasten ja varhaiskasvatuksen parissa. Ja itse asiassa tuon työn parista löytyy myös merkittävä syy siihen, miksi hän alunperin päätti muuttaa Espanjan Aurinkorannikolle.

Tuisku saapui Aurinkorannikolle jo reilut parikymmentä vuotta sitten, vuonna 2001. Monen muun rannikon suomalaisen tavoin, hänenkin muuttonsa taustalla on toki pahamaineinen Suomen talvi. Mutta hänen tapauksessaan hieman eri tavalla kuin monella muulla.

– Niin kuin kaikki tietävät, Suomessa sataa vettä ja räntää ja lunta ja loskaa. Varhaiskasvatuksessa joudumme käymään ulkona ja pukemaan kurahaalareita päälle jopa kolme kertaa päivässä, Tuisku taustoittaa.

– Jos ryhmässä on 20 lasta, ja jokaiselle puetaan kolme kertaa päivässä omat, erilaiset kurahousut, villahousut, hanskat ja niin edelleen, niin lopulta Espanja alkoi houkuttamaan, hän perustelee.

Nyt kun kurahaalareista on päästy eroon, on Tuisku Pekkarisen mukaan työ lasten parissa parasta mitä olla voi.

– Lapset ovat parhaita työkavereita, ihan huippuja. Joka päivä alan melkein itkeä kun kerron miten ihanaa heidän kanssaan on tehdä töitä, hän päättää.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *