Tuhannet koululaiset suorittavat puolet opinnoistaan etänä

 

Jotta koronapandemian vuoksi määrättyjä turvaetäisyyksiä ja muita varotoimia voitaisiin paremmin noudattaa, ovat opetusviranomaiset opastaneet, että luokat jaettaisiin siten, että osa on lähiopetuksessa koulussa ja toinen osa kotona seuraamassa samaa opetusta etäyhteyden kautta. Ryhmät luonnollisesti vuorottelevat, niin että jokainen oppilas suorittaisi noin puolet opinnoistaan koulussa ja toisen puolen etänä.

Málagan alueen koulut ja oppilaitokset pyrkivät noudattamaan ohjeistusta kukin mahdollisuuksiensa ja olosuhteidensa mukaan. Koulut voivat esimerkiksi itse vaikuttaa siihen, vaihtuvatko lähi- ja etäopetuksen vuorot ryhmien kesken päivittäin vain viikoittain. Joissain kouluissa tehdään myös niin, että kaikki oppilaat tulevat joka päivä kouluun, mutta eri aikoina.

Nuorimmat, joita tämä opetustilanteen jakaminen koskee, ovat yläasteen (secundaria) kolmatta ja neljättä vuotta käyviä koululaisia. Suomalaisessa peruskoulussa samanikäiset nuoret käyvät 8. ja 9. luokkaa. Heidän lisäkseen asia koskee lukiota (bachillerato) käyviä. Samoin jako saattaa vaikuttaa joidenkin työharjoittelussa olevien opintoihin.

- Mainos -

Yläasteen kolmatta ja neljättä vuotta käyviä on Málagan provinssissa noin 31.500, ja lukiolaisia lähes 22.700. Lisäksi ammattiin valmistavissa oppilaitoksissa opiskelee reilut 22.000 opiskelijaa.

Harvoissa kouluissa on mahdollisuus esimerkiksi säilyttää turvavälejä silloin kun kaikki oppilaat ovat paikalla. Oppilaiden jakaminen ryhmiin on luonnollisesti nopeampi ja edullisempi tapa tehdä luokkiin tilaa, kuin koulujen laajentaminen. Monissa provinssin kouluissa on kuitenkin puutteita digitaalisissa opetusvälineissä, mikä vaikeuttaa etäopetuksen toteuttamista käytännössä.

Lähde: Sur

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista