Finnair joutuu perumaan perjantailta, 30. toukokuuta jälleen ison määrän lentoja. Lisää peruutuksia on luvassa ensi viikolla, sillä myös maanantaille 2. kesäkuuta ja keskiviikolle 4. kesäkuuta kohdistuu työtaistelutoimia, jotka sotkevat Helsinki-Vantaan lentoliikennettä.
Ilmailualan Unioni IAU on ilmoittanut Helsinki-Vantaan lentoaseman kriittisiin toimintoihin laajasti häiriöitä aiheuttavista työtaistelutoimista perjantaina 30. toukokuuta. IAU:n ilmoituksen mukaan työtaistelut ovat vastaavia kuin aiemmin toukokuussa toteutetut työtaistelut.
Neljän tunnin mittaiset työtaistelut kohdistuvat eri työvuoroihin ja vaikuttavat täten päivän aikana moniin, myös Finnairin lentojen kannalta olennaisiin toimintoihin, kuten maapalvelutoimintoihin ja lentokonehuoltoon.
Lue myös: Työtaistelut paisuvat: Finnair peruu perjantailta 140 lentoa – uhreina 12.000 matkustajaa
Perjantailta peruuntuu noin 110 lentoa
Koska työtaistelut aiheuttavat merkittäviä häiriöitä lentojen sujuvaan operointiin, Finnair joutuu perumaan perjantailta noin 110 lentoa. Niiden joukossa ei ainakaan vielä ole yhtään Espanjan Aurinkorannikolle Málagaan kohdustuvaa lentoa.
Lentojen peruutusten arvioidaan vaikuttavan noin 8.000 Finnairin asiakkaaseen. Finnair tarjoaa peruttujen lentojen asiakkaille vaihtoehtoisen lennon, jonka asiakas näkee Finnairin nettisivujen Varaukseni-palvelusta tai Finnairin mobiilisovelluksesta.
Finnair on jo aiemmin tarjonnut lakkopäivien matkustajille mahdollisuuden siirtää lentojaan ja välttyä näin matkustamasta lakkopäivinä, ja tuhannet asiakkaat ovatkin siirtäneet varauksensa toiseen ajankohtaan. Asiakkaat, joilla on lento 2.6. tai 4.6., voivat jo muuttaa matkustuspäiväänsä olemalla yhteydessä Finnairin asiakaspalveluun tai lipun myyneeseen tahoon.
Työtaisteluiden vuoksi peruttavien lentojen asiakkaat saavat Finnairilta tiedon perutusta lennosta sitä mukaa, kun peruutukset on järjestelmissä tehty. Tämän jälkeen asiakkaille tarjotaan mahdollisimman pian uusi reititys, josta asiakas saa viestin ja joka tulee näkyviin myös Finnairin Varaukseni-palveluun sekä mobiilisovellukseen. Tarjottua reititystä on mahdollisuus lentojen saatavuuden puitteissa vaihtaa Varaukseni-palvelun tai asiakaspalvelun kautta. Vaihtoehtoisesti asiakas voi perua matkan ja hakea lipun hinnan takaisinmaksua.
Asiakkaita pyydetään varmistamaan, että heidän yhteystietonsa ovat ajan tasalla varauksessa, jotta tieto lennoista saavuttaa heidät.
Työnseisaukset jatkuvat ensi viikolla
Työtaistelutoimien takia esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoaseman matkatavaran käsittelyssä voi esiintyä häiriöitä, joten perjantaina matkustavien asiakkaiden on hyvä tehdä lähtöselvitys ennakkoon, saapua lentoasemalle ajoissa ja pakata olennaiset tavarat, kuten lääkkeet, käsimatkatavaroihin.
IAU on ilmoittanut vastaavista työtaistelutoimista myös maanantaina 2. kesäkuuta, sekä keskiviikkona 4. kesäkuuta. Finnair arvioi vielä työtaisteluiden tarkkoja vaikutuksia kyseisen päivän liikenteeseen, mutta on todennäköistä, että toteutuessaan työtaisteluilla olisi merkittäviä vaikutuksia myös näinä päivinä.
Kiistassa on kyse lentoliikenteen palveluiden työehdoista, joista Palta ja IAU ovat neuvotelleet tammikuusta 2025 lähtien. Työtaistelutoimien seurauksena osapuolet ovat olleet pakkosovittelussa.
Ilmailualan Unioni IAU ry hylkäsi keskiviikkona 28. toukokuuta toisen sovintoehdotuksen. Hylkääminen tarkoittaa IAU:n aiemmin ilmoittamien työnseisauksien toteutumista perjantaina 30.5.2025, maanantaina 2.6.2025 ja keskiviikkona 4.6.2025. Työnantajapuoli Palvelualojen työnantajat Palta olisi hyväksynyt ehdotuksen.
Tästä kiistassa on kyse
Lentoliikenteen palveluja koskeva työriita kiteytyy ns. yleisen linjan noudattamiseen. Työntekijäpuoli katsoo, että vuosina 2021 ja 2022 toteuttamatta jääneiden palkankorotusten vuoksi sopimusala on jäänyt jälkeen yleisestä linjasta, mikä tulee huomioida tulevan sopimuskauden aikana. Työnantajapuoli ei ole hyväksynyt tätä lähestymistapaa työriidan ratkaisuksi.
Lentoliikenteen palveluja koskevalla sopimusalalla keskimääräiset vuosiansiot ovat huomattavasti pienemmät kuin Finnair-konsernissa keskimäärin. Palkankorotuksia ei toteutettu lainkaan vuosina 2021 ja 2022, eikä palkkoja myöskään tarkistettu yleiseen linjaan nähden 15.3.2025 päättyneellä sopimuskaudella.
Vuodesta 2021 alkaen sopimusalan palkankorotukset ovat olleet yhteensä 6,1 prosenttia, jääden jälkeen yleisestä linjasta 4,3 prosenttia.