Torstain pikauutiset

Uutiskatsaus Espanja 25.4.2019

Espanjan syyttäjän viranomaiset hakevat kuuden vuoden vankeustuomiota Paco-nimiselle miehelle, jonka he katsovat perusteettomasti huijanneen ihmisiltä rahaa omaan huonoon terveyden tilaansa vedoten. Syyttäjien mukaan huijaukset ovat tapahtuneet vuosina 2010-17.

Kommentti: Asia on oikeusfilosofisesti äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä kyseisellä henkilöllä on todistettavasti vaikea geneettinen sairaus, jonka hoitoihin hän on hakenut rahallista tukea ulkopuolisilta ihmisiltä. Jos asia kiinnostaa, netistä löytää lisää tietoa hakusanalla: ” Paco Sanz”.

Korruptionvastainen syyttäjä hakee yli kolmen vuoden tuomiota entisen Espanjan pääministerin, Felipe Gonzalesin veljenpojalle, jonka katsotaan syyllistyneen laittomuuksiin aiemmassa työpaikassaan.

Kommentti: Koko oikeudenkäynti on täysin naurettava, sillä summa joka syyttäjän mukaan on kavallettu, on luokkaa 30 tonnia ja kyse on ollut henkilön saamasta lainasta yksityisyritykseltä, jonka maksamisen hän oli laiminlyönyt. Koko korruptionvastaisen syyttäjän luomisen ideana oli, ja tulisi edelleen olla, poliittisen korruption kitkeminen. Nyt päähuomion saavat minimaaliset yksityissektorin toimijat ja huomiota kiinnitetään jonnekin aivan muualle missä sen pitäisi olla. Lisäksi ”sokerina pohjalla” on tieto, että tapahtuman ajankohdat sijoittuvat noin 15 vuoden taakse, joten mahdollisen rikoksen toteennäyttö lienee epätodennäköistä.

- Mainos -

Väkisinkin tulee mieleen ajatus siitä, että kansalle pyritään luomaan ajoittaisten aiheeseen liittyvien uutisointien myötä keinotekoinen illuusio, jossa poliittinen eliitti olisi vakavissaan korruption vastaisissa toimissaan. Kanarialla sama asiakokonaisuus sai laajaa julkisuutta taannoin, kun presidentin johdolla aloitettiin korruption vastaiset toimet, ja useita kymmeniä henkilöitä saatiin syytettyjen penkille. Asia oli ajoittain uskottava, mutta nyt projektiin tuli pientä takapakkia erään henkilön jouduttua itse syytteeseen asian tiimoilta. Vastauksen henkilöllisyyteen saa googlaamalla sanan: ”Caso gruas”.

Vakuutusyhtiö Mapfre aloittaa uuden laajan kampanjan, jolla se tavoittelee rikasta yli 60.000 euroa vuodessa tienaavaa asiakaskuntaa. Yhtiö laskee rikkaaseen segmenttiin kuuluvia potentiaalisia asiakkaita olevan pelkästään Madridin ja Barcelonan alueella noin 400.000 henkilöä.

Kommentti: Mapfren luvuista puuttuvat Fugen rikkaat suomalaiset, jotka voivatkin odotella kutsua varakkaille suunnattuun vakuutuskonsultaatioon lähiaikoina. Jos et siis ole varma paljonko naapurisi tienaa, tutki postilaatikkoa. Jos postissa näkyy Mapfren kirje, voit olla melko varma että naapurisi on rikas…

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista