Tipatonta tammikuuta on ensimmäistä kertaa vietetty tiettävästi vuonna 1942. Sodan melskeissä Suomen kansaa muistutettiin propagandajulistein pitämään mielessään, että vaara vaanii myös kotirintamalla. Talvisodan alussa oli astunut voimaan tanssikielto, koska tanssin kaltaista hurvittelua ei pidetty sopivana sota-ajan surun keskellä. Lisäksi tanssien katsottiin lisäävän järjestyshäiriöitä, moraalittomuutta ja alkoholin käyttöä.
Kansallisen selkärangan pönkittämiseen kaivattiin vielä lisää ryhtiliikettä ja siksi tammikuussa 1942 Propaganda-Aseveljet lanseerasi Raitis Tammikuu-kampanjan. Ajatus otti tuulta alleen sen verran hyvin, että eduskunnan puhemies Väinö Hakkila (alun perin sukunimeltään Tippa) julisti seuraavana jouluna kampanjan raittiin tammikuun viettämiseksi.
Vuosikymmenien aikana tipattoman tammikuun merkitys on muuttunut kansakunnan ryhtiliikkeestä yksilölliseksi muistutukseksi tarkastella omaa alkoholin käyttöään. EHYT ry:n teettämän kyselyn mukaan noin joka viides alkoholia käyttävästä kansalaisesta viettää tipatonta tammikuuta.
Tipattoman tammikuun suosio on noussut erityisesti nuorten keskuudessa. Erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa tipattoman suosioon vaikuttaa myös sober curious-ilmiö, jonka voi vapaasti kääntää uteliaaksi suhtautumiseksi alkoholittomuuteen ja jonka keskiössä on omien alkoholitottumusten kyseenalaistaminen sekä alkoholittomuuden kokeileminen. Aiheen ympärille on muodostunut Suomessa Darravapaa-yhteisö, joka muun muassa järjestää päihteettömiä bileitä. Näin ohimoiltaan harmaantuvana keski-ikäisenä ajattelen, että tulevat sukupolvet ovat meitä viisaampia. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva.
Suurimmalle osalle ihmisistä tipaton tammikuu voi olla kokeilemisen arvoinen positiivinen asia. On kuitenkin joukko, joille tipattoman tammikuun merkitys saattaa kääntyä päälaelleen. Tämä ryhmä on päihderiippuvuutta sairastavat henkilöt.
Alkoholismin tunnusmerkkeihin kuuluu kontrollin menetykset juomisen suhteen. Kun kontrollin menetyksiä tulee, nousee tarve alkaa kontrolloida omaa juomistaan. ”En enää juo väkeviä, juon vain kaljaa.” ”Ei minulla ole ongelmaa, pystyn olemaan juomatta.” Tipaton tammikuu tarjoaa alkoholistille sosiaalisesti hyväksytyn syyn viettää juomatonta kuukautta. Alkoholismille tyypillinen kieltomekanismi laittaa riippuvuuteen sairastuneen mielen hakemaan perusteita sille, miksi hänellä ei ole ongelmaa.
Siinä missä tipaton tammikuu tarjoaa normaalille alkoholin käyttäjälle mahdollisuuden tarkastella uteliaasti alkoholitonta elämää, alkoholistille sen onnistuminen vahvistaa harhaista käsitystä siitä, että hänellä ei ole ongelmaa. Toisin kuin usein ajatellaan, alkoholisti voi pitää korkin kiinni erimittaisia ajanjaksoja.
Itse vietin tipatonta kuukautta toukokuussa 1997. Jälkiviisaana tiedän tämän olleen ajanjaksoa, jolloin riippuvuuteni oli varhaisessa vaiheessa ja juomisen yhteydessä oli alkanut tapahtua ylilyöntejä. Säikähdin niitä ja laitoin korkin kiinni kuukaudeksi. Kun kello pyörähti minuutin yli kesäkuun puolelle, juhlistin onnistunutta kuukautta oluella. Vielä vuonna 2006 alkoholismin seurauksien ollessa jo vakavia, kerroin huolestuneille ystävilleni, että minulla ei ole ongelmaa, koska tapanani on silloin tällöin pitää tipaton kuukausi. Harhainen käsitys kontrollista kummitteli vuosia mielessä. Samalla tavalla alkoholistille onnistunut tipaton tammikuu antaa luvan juoda helmikuusta joulukuuhun, koska hän on osoittanut itselleen ja mielestään myös ahdasmielisille läheisille, että hän kykenee olemaan juomatta.
Jos vietät tipatonta tammikuuta uteliaisuudesta käsin, tarjoaa aikaikkuna mahdollisuuden miettiä alkoholin käyttöään. Jos sen viettämisen taustalla on kuitenkin ylikorostuneen voimakas tarve osoittaa itselleen, että menneen vuoden aikana tapahtuneet ylilyönnit ja jännitteet juomisen ympärillä ovat turhia, kannattaa mieluummin pohtia kysymystä, sairastanko päihderiippuvuutta ja tarvittaessa hakea siihen apua. Itselläni tammikuut kuten muutkin kuukaudet ovat menneet ilman päihteitä jo yli 15 vuoden ajan.
Elämänmakuista tammikuuta ja mukavaa vuotta 2023 kaikille!