Thelman Jussi mietti lopettamista: ”Mutta jos alan ryyppäämään…”

Thelman Pullapuodin Juha ”Jussi” Johansson, 72, tunnustaa olevansa liian vanha naisten perässä juoksemiseenkin. Siksi on parempi tulla taas Fuengirolaan kahvilaa pyörittämään.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
2 min lukuaika
Juha ”Jussi” Johansson istuu taas pian tutulla paikallaan Thelman Pullapuodin edessä, junatolpan juurella Fuengirolan Los Bolichesissa.

Pian on syksy, ja muuttolintujen tavoin Espanjan Aurinkorannikolle lennähtää taas tuttuun tapaan kymmenientuhansien pohjoiseurooppalaisten parvi.

Suomalaisia suuntaa Fuengirolaan ja sen lähiseudulle, missä talvi vierähtää mukavasti lempeässä lämmössä ja valossa.

Takaisin rakkaaseen Fuengirolaan on palaamassa myös Thelman Pullapuodin pidetty vetäjä Juha ”Jussi” Johansson, 72.

Tosin hän myöntää, että keväällä aatokset olivat toisenlaiset. Silloin Jussi pohti vakavissaan koko ”touhun lopettamista”.

- Mainos -

Lue myös: Thelman Jussi karsi jo omenapuun koti-Suomessa: ”Aika tulee pitkäksi ja puoti pyörii mielessä”

Jussi: ”Täältä taas tullaan”

Jussi on pyörittänyt Los Bolichesissa sijaitsevaa kahvilaa vuodesta 2002 filippiiniläissyntyisen Thelma-vaimonsa kanssa. Jussi on alunperin porilainen, sittemmin naantalilaistunut entinen merimies.

Ikää alkaa tulla, ja sen mukana vaivojakin. Viime syyskesänä Jussin paluu Aurinkorannikolle vaihtui Turun yliopistollisen keskussairaalan sydänkeskuksen leikkaussaliin. Jussille tehtiin sydämen ohitusleikkaus syyskuun lopulla 2023.

Lue myös: Thelman Jussi sydämen ohitusleikkauksessa: ”Päivä päivältä pelotti enemmän”

Toipuminen sujui hyvin, ja Jussi ja Thelma pyörittivät tutusti talven pullapuotiaan Fuengirolassa.

Keväällä voimat olivat jo vähän lopussa.

– Keväällä ajateltiin jättää koko touhu siellä Fuengirolassa mutta mitä vielä… Jussi päivittää somessa.

– Kesä on mennyt taas tosi nopeasti ja ihan mukavasti. Elokuun loppua elellään, pimenee illat. Täältä taas tullaan.

- Mainos -

”Pää sekoaa…”

Jussi sanoo miettineensä, mitä teksi, jos Thelman Pullapuotia ei olisi.

– Jos koko touhun lopettaa on se niin iso aukko täyttää, että pää sekoaa… eli mitä tilalle jos lopettaa??? elämäniloinen yrittäjäpersoona aprikoi.

– En ala golffaamaan, en hölkkäämään. Jos alan ryyppäämään, siinä menee henki. Naisten perässä olen vähän vanha juoksemaan niin vi**u..??!! pidetään sitten puotia auki. On tutut asiakkaat ja osataan jo vähän niitä hommia. Tilaukset on valmiina ja osa on jo tilattu. Rekka lähtee puolen kuun aikoihin.

Jussi ja Thelma ovat tulossa Fuengirolaan syyskuun puolivälin tienoilla, ja kahvila aukeaa taas normaalisti syksyllä.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *