Maaliskuussa koko maa hiljeni ja siirryimme seinien sisälle suojaan kulkutaudilta. Näkymätön uhka piileksi äkkiä kaikkialla. Viruksen lisäksi ilmassa oli paljon pelkoa ja epävarmuutta.
Huomaan eristysajan vaikuttaneen mieleeni. Viihdyn aika ajoin itsekseni, mutta pakon sanelema pitkä ihmisikävä ei ole tehnyt hyvää. Onneksi kaiken aikaa on myös ollut paljon tekemistä.
Hiljaisimmat viikot olivat yksin asuvalle todella hiljaisia. Lintujen laulu kuului avoimesta parvekkeen ovesta voimakkaana muiden äänien puuttuessa, mutta muuten kaupunki ympärillä vaikutti kuolleelta. Kaikki olivat käpertyneet koloihinsa. Kadulla ei näkynyt kulkijoita, ei kuulunut ihmisten eikä liikenteenkään ääniä. Vain jokailtaisen parveketaputuksen aikaan naapurusto osoitti elonmerkkejä ja huomasin odottavani näitä yhteisiä hetkiä tuntemattomien ihmisten kanssa.
En voi olla miettimättä millainen karanteeniaika olisi ollut ilman pieniä kohtaamisia tai ilman monenlaisia viestintävälineitä. Työtiimin tiivis yhteydenpito. Lyhyt sananvaihto kotiportilla ruokakuskin, oikean elävän ihmisen kanssa. Etäpääsiäinen, etävappu, peli-illat ystävien kanssa, luokkakokous videoyhteyden kautta. Somekaverin paljastuminen naapuriksi ja tapaaminen pihalla, turvavälin päästä. Monet hauskat ja koskettavat viestit. Ja se öinen kännivideopuhelu työkaverilta, jonka asiana oli vain kysyä mitä kuuluu. Mitä, jos nämä kaikki olisivat olleet poissa?
Kun nyt normaalielämä palaa epävarmoin askelin, huomaan katsovani ympärilleni niin kuin olisin heräämässä uudessa paikassa. Monet tavalliset arjen asiat tuntuvat ihmeen hienoilta.
Rakennustyömaan pauke viikkojen tauon jälkeen. Lasten äänet pihalta. Uskaltautuminen ihmisten ilmoille hoitamaan tavallista pankkiasiaa. Kukkien tuoksu kotikadulla, ja kun yhtäkkiä tajuan vuodenajan vaihtuneen. Ensimmäinen siemaus olutta kantabaarin terassilla. Luontoretki tutulla porukalla. Utelias luottamus eläimen katseessa. Hyvän työkaverin tapaaminen pitkästä aikaa. Kadulla kävely vapaasti kelloon katsomatta. Uinninvalvoja tornissaan merkillisen hiljaisella rannalla.
Rajoitukset ovat purreet ja nyt tilanne on koko maassa paljon parempi. Kolmen kuukauden oma epämukavuus on pieni hinta kaikkien terveydestä, ja maksaisin sen milloin tahansa uudelleen. Haluaisin kuitenkin pitää aistini avoimina niin, että kokisin tavalliset asiat yhtä merkityksellisinä myös huomenna.
Heikki Sallinen
Loading ...
