Taide kuuluu maaseudulle

Valokuvaaja Kristian Kaarna työstää niin taidetta kuin kaupallista kuvaa.

Valokuvaaja Kristian Kaarna asuu Mijasin pikkukylässä idyllisessä omakotitalossa. Kolmikerroksisen talon terassilta avautuvat upeat maisemat niin merelle kuin vuorille.

– Ylemmät talot suojaavat niin hyvin tuulelta, että täällä on lämmintä myös talvisin, Kaarna sanoo.

Idyllinen koti on kuin taiteilijalle tehty. Hän on itse maalannut niin seinät, ovet kuin keittiön kaakelit.

Tämä remontoitiin pikaisesti. Tästä tuli paljon viihtyisämpi kuin ensin ajattelin, Kaarna vähättelee kädenjälkeään.

- Mainos -

Taiteilijan näkemyksen ymmärtää, koska hän on alkukesästä lähtien peruskorjannut unelmiensa maalaistaloa Málagan pääkaupungin pohjoispuolelle Riogordoon.

– Paikka sijaitsee maalla. Sinne pitää vetää erikseen vesi ja sähkö. Jätevedet on ohjattava erilliseen saostuskaivoon, Kaarna kertoo.

Kaarna jättää mainitsematta sen, miten hän ei meinannut löytää tielle rakentajaa, jolloin hän kysäisi asiasta ohimennen rautakaupasta. Seuraavana päivänä tontilla työskenteli kaivinkone ja kuski. Espanja toimii omalla tavallaan.

– Aion rakentaa taloon valokuvausstudion ja valokuvalaboratorion kuvien kehittämistä varten.

Nelimarkan jalanjäljillä

Kaarna ottaa taidekuvia noin 70-prosenttisesti. Suurin osa digitaalisesti toteutettujen kuvien inspiraatiosta tulee luonnosta.

– Minulla on ensi syksynä Alajärven Eero Nelimarkka -museossa näyttely. Olemme molemmat kotoisin maalta, opiskelleet Pariisissa ja kuvaamme luontoa, Kaarna vertaa.

Kaarna on käynyt tutustumassa samoihin paikoihin kuin vuonna 1977 kuollut taidemaalari. Hänen tarkoituksensa on kuvata ne modernisti ja nostaa ne nykyhetkeen.

- Mainos -

– Samalla teemme historioitsija Tanja Taivalantin kanssa yhdeksänosaisen videosarjan, jossa tutkimme Nelimarkan ja minun eroavaisuuksia eli miten näemme saman taustan eri tavoin, Kaarna kertoo.

Videosarjaa on tarkoitus käyttää tulevaisuudessa opetusmateriaalina, jossa perehdytään taidevalokuvaukseen.

Näyttelystä saa tietoa somesta eri tavalla kuin aikaisemmin.

– Myös somen käyttöä itse näyttelyssä modernisoidaan.

Kaarna on kuitenkin palaamassa juurilleen ja aikoo tulevaisuudessa käyttää kuvien valmistukseen myös perinteistä – kuvaamataidon tunneilta tuttua – valmistustapaa, jossa filmi kehitetään pimiössä veden ja kemikaalien avulla.

– Riogordossa on rauhallista ja upeat näköalat, minkä takia taloa tarjotaan tulevaisuudessa tapahtumapaikaksi myös muille taiteilijoille. Ja kylän keskustasta löytyy bed & breakfast -paikkoja.

Kaarna muistuttaa Nelimarkan sanoneen, että taide kuuluu maaseudulle. Luomisen lisäksi siellä pitää myös järjestää näyttelyitä.

Maailman kansalainen

- Mainos -

Vaikka Kuopiosta kotoisin oleva Kaarta sanoo olevansa maalainen pikkukaupunkitaustansa takia, niin todellisuudessa hän on maailmankansalainen, joka on asunut ympäri Eurooppaa eri metropoleissa kuten Pariisissa, Madridissa, Barcelonassa, Brysselissä ja Milanossa.

Espanjassa mainoskuvaaja Kristian Kaarna työskentelee Barcelonassa ja Mallorcalla mallien kanssa.

– Siellä on parhaimmat tuotantoyhtiöt. Málaga on siinä suhteessa huono paikka. Yritän kuitenkin alkaa tehdä talolla jotain tuotantoja, Kaarna sanoo.

Kaarna ei myöskään ole maalainen asumistyylinsä perusteella. Hän on hurahtanut omakotiasumiseen vasta Andalusiassa ja suunnittelee ensimmäistä kertaa hankkivansa ajokortin.

– Aikaisemmin en olisi voinut edes kuvitella omakotitalossa asumista. Autoilukin kiinnostaa vain kauniiden vuoristoteiden takia, joukkoliikenteeseen tottunut taiteilija myöntää.

Sisustaa taidekodin

Omakotitalon sisustamista Kaarna pääsee toteuttamaan julkisesti ensi vuonna Tuusulan Asuntomessuilla, kun hän suunnittelee yhteen kotiin sisustuksen. Asunnon teema on nykyaika kohtaa menneisyyden ja taide kohtaa arjen.
Asunnossa taide syntyy arkisista asioista ja vintage-tavarat sekoittuvat uusien kanssa.

– Laatoista voi tehdä taidetta samoin kuin joku Iittalan lasi voi olla itsessään taideteos. Myös kankaista ja valokuvista voi luoda taidetta, Kaarna luettelee.

Pihoista Kaarna aikoo tehdä eläviä esimerkiksi patsailla sekä yhdistelemällä suomalaista ja espanjalaista tyyliä.

– Haluan viedä taidetta myös kaupallisiin tapahtumiin.

Kuka?

  • Kristian Kaarna
  • 49-vuotias
  • Valokuvaaja
  • Opiskellut Pariisissa MGM:n perinteisessä valokuvauskoulussa ja Speos:in digitaalisen valokuvauksen koulussa
  • Kotoisin Kuopiosta
  • Asunut poissa Suomesta lähes 30 vuotta
  • Puhuu suomea, ranskaa, englantia sujuvasti ja opettelee nyt espanjaa

Mika Heikkilä

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...