Syntyykö hallituksia?

Suomessa ja Espanjassa käydään äärimmäisen vaikeita hallitusneuvotteluja. Kummassakaan maassa selkeitä enemmistöjä vaalikeskusteluissa esille otettujen asiakokonaisuuksien taakse ei löydy.

Suomalaisessa politiikan perinteessä erilaiset koalitiohallitukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, Espanja vasta opettelee kompromissien tekoa. Espanjan nuoren demokratian aikana ei ole vakavasti edes keskusteltu hallituksesta, joka rikkoisi oikeisto-vasemmisto rajan.

Nyt tuon rajan rikkomiseen olisi mahdollisuus. Vaalien suurin voittaja PSOE voisi yhdessä toisen voittajan Ciudadanos -puolueen kanssa muodostaa enemmistöhallituksen. Se on kuitenkin hyvin epätodennäköinen vaihtoehto. Ennen vaaleja varsinkin Ciudadanosin johtaja Albert Rivera ilmoitti, ettei halua nähdä Sanchezia pääministin pallilla.

Oikeisto-vasemmisto blokit ovat Espanjassa niin syvällä, että mahdollinen blokkirajan ylittävä hallitus olisi todennäköisesti riitaisa ja monissa isoissa asioissa toimintakyvytön. Vaikka näissä vaaleissa kaksipuoluejärjestelmä näyttäisikin hajonneen, mitään erityisen isoa muutosta ei tapahtunut. Äänestäjät liikkuivat blokkien sisällä, joten konservatiivipuolue PP menetti suurimman osan äänistään kahdelle muulle oikeistopuolueelle. Vaikka äärioikeistolaisen Voxin nousu parlamenttiin onkin historiallisesti merkittävä tapahtuma, sillä ei käytännön politiikkaan ole erityisen suurta merkitystä.

- Mainos -

Espanjan todennäköinen hallitus syntyy vasemmistopuolueiden PSOE:n ja Unidas Podemosin pohjalta. Enemmistöön tuo pohja ei vielä riitä, siihen tarvitaan tukijoukoiksi pienpuolueita.

Talouspoliittisesti pienpuolueista varmasti löytyykin pääministeri Pedro Sanchezille aateveljiä, mutta päänsärky tulee Espanjan yhtenäisyydestä. Esimerkiksi Katalonian itsenäisyyttä ajavat ryhmät vaativat tuelleen kovaa hintaa. Sanchezin on vaikea olla kovin myöntyväinen kansallismielisille katalaaneille, koska PSOE:n kannattajien ylivoimainen enemmistö haluaa pitää Espanjan yhtenäisenä.

Kesä näyttää, millaisia hallituksia Suomeen ja Espanjaan syntyy. Poissuljettu ei ole myöskään se vaihtoehto, että syksyn tullen käydään uudet vaalit.

Pääkirjoitus

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...