Suvi Kauranen: Takinkääntäjä

Vanheneminen on vain harvojen etuoikeus – sen osoitti tammikuu konkreettisesti monelle meistä, kun kuolema korjasi Aurinkorannikon pitkäaikaisia suomalaisjäseniä. Ikävöimme omiamme, suremme, mutta oikeasti meidän pitäisi juhlia poistuneiden merkityksellistä elämää, joka oli siis, filosofisen mittapuun mukaan, riittävän pitkä. Synnymme tuomittuina kuolemaan, mutta toivomme viimeisen päivän olevan mahdollisimman kaukana – tai paremminkin, kieltäydymme ajattelemasta kuoleman mahdollisuutta omalle kohdallemme.

Äidin kuoleman jälkeen pyysin perheemme vanhimpia jäseniä kirjaamaan minulle ohjeet viimeisten hetkien varalta, sillä esim. äkillinen kommunikointikyvyn menetys estää tärkeiden asioiden selkeän ilmaisun, ja jäljelle jääville jää epätietoisuus, kuinka toimia poismenevän tahtoa toteuttaen. Siskoni ohjeet olivat selkeät, askelmerkit olivat hänen itsensä suunnittelemat.

Oman kuoleman, ja siihen liittyvien yksityiskohtien ajattelu, on joillekin ylivoimaista. Muistan, että 18-vuotiaana tekemäni hautajaissuunnitelma piti sisällään musiikkina mm. Carlos Santanan Samba pa ti’n, nyt elämä on pelkistänyt ajatuksia. Arkkuliikkeitten kartelli tosin on pitänyt huolen siitä, että koko maassa ei vieläkään hyväksytä suunnitelmani sisältäviä ekologisia ja edullisia kartonkilaatikoita, jotka täysin ajavat asiansa jalopuuarkkujen sijasta.

Olin aiemmin ajatellut, että ‘paras’ kuolema on yllättävä ja nopea, jotta kärsimys jäisi lyhyeksi. Muutama vuosi sitten minusta tuli takinkääntäjä, ja siskoni kanssa puhuimmekin paljon tällaisen hitaan kuolemisen eduista: ennätät sopimaan ja järjestämään kaiken oleellisen, on aikaa ilmaista rakkautta läheisillesi ja voit ottaa kantaa oman elämäsi jälkeiseen aikaan.

Kaikki muuttuu koko ajan, ja suurin muutos on kuolema. Emme arvostaisi elämää, mikäli siihen ei liittyisi kuoleman mukanaan tuoma rajallisuus. Älä siis lykkää suunnitelmiasi, tee unelmistasi totta – tänään! Hyväksy eteesi tulevat tapahtumat, ne eivät ole hallittavissasi, mutta suhtautumisesi niihin on vallassasi. Mikään ei opeta niin paljon kuin kuolema.

Runot ja lausunta ovat olleet meitä siskoja yhdistävä tekijä. Sen johdosta, Pirkko-siskoa muistaen:

Voisit tykätä myös

HS: Tätä mieltä espanjalaiset ovat suomalaisista asukkaista Fuengirolassa – tyrmäävät juopottelun

Hese Viinamäki lähti armeijasta Fuengirolaan – mestarimuusikko nauttii elämästä ja esiintymisestä

Pääkirjoitus: ”Suomalaisyhteisön kasvu tuo mukanaan monia etuja”

Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää.

Siellä hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan

ja kultaisen syksyn maahan. Siellä laulavat toisenlaiset linnut.

(Sirkka Turkka)

Sanat edelleen sanomatta, silti en vaikene.

Rakkaamme kuolevat meiltä pois,

emme koskaan ennätä sanoinemme,

odotamme oikeaa, parempaa hetkeä.

Ei sitä tule,

ei ole oikeaa hetkeä,

on vain tänään, tämä tässä,

tässä ja nyt.

Siksi en vaikene, ojennan kättäni,

annan kasvojen aueta,

silmien ja suun,

sinua en laske ohitseni.

Saatan lakata, saatan mennä pois,

jos niin tahdot, menenkin,

mutta ohitseni et pääse.

Kosketan sinua,

niin että jos kuolisitkin.

(Helinä Siikala)

Iloitse tästä päivästä,

sillä se on elämä itse,

aitona ja sykkivänä.

Sen kaari on lyhyt,

mutta siinä on kaikki, mikä on

totta ja oikeaa ihmisen elämässä:

kehittymisen autuus,

toiminnan ylevyys,

kauneuden loisto.

Eilinen on vain unta

ja huominen vain kangastusta.

Käytä hyvin tämä päivä,

niin jokainen eilispäivä

on oleva onnellinen unelma

ja jokainen huominen ihana toivo.

Siksi iloitse tästä päivästä

ja tervehdi sen nousevaa aurinkoa.

(Kalidasa)

Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä.

Siinä on haastetta kylliksi yhdelle elämälle.

(Tommy Taberman)

Älä ajattele, että elämä on lyhyt. Ajattele:

Miten erikoinen kokemus. Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan vaan, että on ylipäätänsä saanut kokea tämän…

(Eeva Kilpi)

Mukaeltu suomennos viimeisestä runosta – erityisesti sinulle, Pirkko:

Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valkea välke

aallokossa, olet timantti hankien loistossa.

Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla,

olet henkäys rakkaasi poskella.

Do not stand at my grave and weep

I am not there; I do not sleep.

I am a thousand winds that blow,

I am the diamond glints on snow.

I am the sunlight on ripened grain,

I am the gentle autumn rain.

When you awaken in the morning hush,

I am the swift uplifting rush

Of quiet birds in circling flight,

I am the soft star that shines at night.

Do not stand at my grave and cry,

I am not there; I did not die.

(Mary Elisabeth Frye)