Laitoin nahkakorkkarit jalkaani, ja harmikseni huomasin, että taaskin oikean kengän korko oli hankautunut, ja kenkä näytti rumalta, poisheitettävältä. Ai, miksi kävi näin? Autoileva naislukija kyllä tietää syyn, mies puolestaan on asiasta ymmällään.
Viisitoista vuotta sitten, edellisen auton ostettuani, laitoin autotehtaalle Saksaan sähköpostia, jossa kuvia useammastakin vaurioituneesta korosta ja omasta ratkaisustani, villamatosta, jonka olin asettanut polkimien eteen. Naurussa oli pitelemistä, kun samana päivänä tehtaalta soitettiin ja kysyttiin, oliko minulla patenttia ratkaisuun ja voisinko sen siirtää tehtaalle. Olisiko iso kustannus pehmeä, nahkaa syömätön materiaali pienessä maton osassa?
Miksi, oi, miksi, autojen valmistajat eivät ota huomioon naisautoilijoita ja meidän erikoisvaatimuksiamme, olemmehan kuitenkin keskimäärin puolet kohderyhmästä? Miksi yhdessäkään autossa ei ole ajateltua tilaa käsilaukulle, puhelimelle, sateenvarjolle tai kahvimukille? Ja jos juomalle onkin jonkinlainen väkkärä tueksi, mihin sitten tulee laittaa kaikki muut mukana kulkevat ja tarpeelliset värkit, kuten kosteuspyyhkeet, nenäliinat, kynät ja kolikot?
Auto toimii, paitsi matkustusvälineenä, myöskin liikkuvana toimistona, joten olisi ihan paikallaan saada ratkaisuja edellä mainittujen välttämättömyyksien säilyttämiseen. Tai tylsä, neutraalin värinen sisätila – haluan kauneutta, esteettisyyttä verhoiluun! Auton sisustus kertoo kuljettajasta, ja nykyisellään tarina on kovin ankea.
Itse asiassa sama ilmiö näkyi vielä parikymmentä vuotta sitten myös asuinrakentamisessa. Kerrostalot suunnitelleet (mies)arkkitehdit eivät tarjonneet ratkaisua esim. pyykinkuivatukseen, ja seurauksena olivatkin terassit, joilla hulmuavat kalsarit pyykkipäivän kunniaksi. Taloyhtiön säännöthän luonnollisestikin kieltävät sen, mutta missä ne pyykit sitten voisi kuivata? Mies suunnittelee talot ja autot – ja täällä tämä vanha, kiukkuinen mummo sitten valittaa.
Loading ...
Korkokengissä eikä flipflopeissa pidä ajaa autoa.