torstai, maalis 28, 2024

Suuri Espanjan ystävä Matti Nykänen on poissa

Matti Nykänen kuoli 55-vuotiaana sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä. Seiska on saanut tiedon Nykäsen läheisiltä. Kuolinsyystä ei ole vielä tietoa.

Matti Nykänen oli mäkihyppääjänä aktiiviaikanaan ylivoimainen. Suomalaisten muistoihin on piirtynyt erityisesti Nykäsen hyppy sumun läpi Holmenkollenilla 1982. Tuolloin mies liiteli läpi hernerokkasumun ensimmäiseen maailmanmestaruuteensa. Varsinkin toisen kierroksen hyppy on jäänyt elämään, sumu oli niin sakea, että tv-kuvissa mies tuli näkyviin vasta juuri ennen laskeutumistaan. Ylivoimaisesti pisin hyppy ja hieno alastulo.

Sittenmmin arvokisamitaleja kertyi roppakaupalla. Nykänen on moninkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari. Galgaryn olympialaisissa vuonna 1988 Nykänen putsasi pöydän voittamalla kaiken mahdollisen, eli pikkumäen, suurmäen ja joukkuekilpailun. Mäkihypyn maailmancupin hän voitti neljästi.

Usein Espanjassa

- Mainos -

Nykänen oli suuri Espanjan ystävä. Hän lomaili usein Kanarian saarilla ja Aurinkorannikolla. Lomamatkojen yhteydessä hän teki usein myös laulukeikkoja.

Nykäshuumaa Superpesisbileissä ravintola Kukossa viime keväänä.

Viimeinen Nykäsen laulukeikka Aurinkorannikolla tapahtui viime huhtikuussa. Hän oli silloin Superpesisviikonlopun tähtiesiintyjänä ravintola Kukon isoissa pesisbileissä. Nykänen myös heitti avausheiton Superpesisottelussa Elolan stadionilla Fuengirolassa.

Kaksi vuotta sitten Nykänen oli yllätysesiintyjänä Fugefest -festarilla. Hänen saapumisensa lavalle sai yleisön hurmioon.

 

Matti Nyknen pari vuotta sitten Fugefestin yllätysesiintyjänä.

Nykäsen oli tarkoitus tulla Aurinkorannikolle keikalle myös tänä keväänä. Hänen oli määrä esiintyä nytkin Superpesisviikonloppuna Kukossa. Tuo keikka jää nyt näkemättä

Samaiselle viikonlopulle (25.26.4) on buukattu näyttelijä Tatu Mönttisen monologi Matti Nykänen – hyppy sumuun. Kyseessä on Matin uraa kunnioittava näytelmä, jossa käydään läpi Nykäsen elämää arvostavasti.

-Näytelmän loppuun tulee tämän ikävän uutisen jälkeen hieman muutoksia. Tästä tuli näiden ikävien uutisten seurauksena kunnianosoitus Matti Nykäselle, Mönttinen kommentoi.

Antti Pekkarinen

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...