Suomen talous on kurjassa kunnossa. Ennusteita rukataan alaspäin, velkaa otetaan enemmän kuin vielä alkusyksystä arvioitiin.
Kaiken lisäksi työmarkkinoilla työntekijäjärjestöjen ja hallituksen yhteentörmäys on väistämätön. Nyt on pidetty päivän lakkoja, mutta tiukempia ja laajempia työtaisteluja on luvassa.
Jos haluaa jälkiviisas olla, niin ehkä katseet olisi pitänyt kääntää työmarkkinoilla ja taloustalkoissa takavuosien ratkaisuihin.
Julkista taloutta on lähes aina sopeutettu kahdella tavalla: säästämällä menoista ja lisäämällä veroja sellaisiin kohteisiin, jotka eivät vaikuta työllisyyteen ja talouskasvuun.
Työmarkkinoilla oli takavuosina tapana käydä tiivistä vuoropuhelua ilman muistiinpanoja ja sanelimia.
Näissä epävirallisissa keskusteluissa puhuttiin avoimesti ja pohdittiin, millä mallilla sopu saataisiin. Joskus keskustelua vauhditettiin väkevien voimin.
Yleensä keskustelun ydinajatus oli siinä, miten parhaiten pidetään inflaatio kurissa, turvataan ostovoima, työllisyys ja kilpailukyky.
Molemmin puolin karsittiin sellaiset ehdotukset, jotka olisivat johtaneet yhteentörmäykseen.
Myöhemmissä keskusteluissa oli usein mukana myös hallituksen edustajat. Tiukimmissa paikoissa hallitus tuli apuun lupaamalla veronalennuksia maltillisten korotuksen vastapainoksi ja sosiaalipaketit, jotka kompensoivat työnantajien muita vaatimuksia.
Nyt hallitus otti työelämäkysymyksissä sanelijan paikan. Etukäteiskeskusteluja ei juuri käyty. Korkeintaan EK:lle ilmoitettiin, että näillä mennään. SAK jäi kuuntelijan rooliin.
Hallituksen työelämän uudistuksissa on kannatettavia asioita, kuten vientivetoinen malli, jota on jo vuosikausia toteutettu. Tosin julkisen puolen väki veti viimeksi välistä ja meni korotuksilla viennin yli.
Ongelma ei ole uudistusten päälinjoissa sinänsä. Enemmänkin hiertää tapa ajaa uudistukset läpi runnomalla ja ilman aitoja neuvotteluja. Jos olisi menty vanhan mallin mukaan, olisi päästy paremmin maaliin.
Uudistuksista olisi karsittu kohdat, joilla ei ole minkäänlaisia taloutta ja työllisyyttä edistäviä vaikutuksia.
Ei auta vaikka työministeri Arto Satonen puhuu Ruotsin mallista. Ruotsissa päätökset saatiin läpi juuri siitä syystä, että naapurimaan mallissa työntekijäpuolen asema pysyy vahvana. Meillä se heikkenee.
Jos Ruotsissa syntyy riitaa, niin asia tulkitaan työntekijäpuolen edun mukaisesti oikeuden ratkaisuun asti. Myös luottamusmiehen asema pienissä yrityksissä on vahvempi kuin Suomessa ja työntekijöiden edustaja pääsee naapurissa päättäviin elimiin, jos työntekijöitä on 25. Suomessa heitä pitää olla 150.
Satonen ilmoitti, ettei näitä uudistuksia tulla esittämään.
Hallitus olisi taloustalkoissaan päässyt paljon helpommalla, jos heti kärkeen olisi otettu myös tulopuoli tasapainotuksen yhdeksi työkaluksi. Haittaverot, miljoonien pääomatuloihin yksi porras lisää, veronalennuksista luopuminen, lapsilisät verolle niin, että keski- ja pienituloisilla euromääräinen tulo säilyisi, mutta todella hyvätuloisilta se leikkaisi etuudesta ison osan.
Meteli oppositiossa olisi vähentynyt.
Nyt Suomi näyttäytyy ulospäin riitelevänä ja nopeasti köyhtyvänä maana, jossa sopimusyhteiskunta uhkaa romuttua yhdessä hyvinvointiyhteiskunnan kanssa.
Loading ...
