Suomessa perinteiset mediatalot ovat menettäneet mainostuloistaan 45 prosenttia.
Pudotus on ollut nopea. Kaikki muuttui maaliskuun puolivälin jälkeen, kun koronavirus iski Suomeen ja rajoitukset alkoivat purra.
Valtiovalta ojentaa nyt auttavan kätensä kustantajien suuntaan. Halutaan tukea nimenomaan journalistisen sisällön tuottamista.
Hyvää tahtoa löytyy, mutta löytyykö oikeita keinoja ja oikeita kohteita eli niitä lehtitaloja, joille tuki nykyisen tason journalistisen sisällön ylläpitoon mahdollistuisi.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka asetti toimittaja-kirjailija Elina Grundströmin selvittämään median tukitarvetta. Hän luovutti raporttinsa valtioneuvostolle tiistaina.
Vielä ei ole selvillä tukien kokonaismäärä tai tapa, jolla tukea jaetaan. Selvillä ei myöskään ole se, millaisia ehtoja tuelle asetetaan.
Harakka väläytti jokin aika sitten, että lomautukset saattaisivat rajoittaa tukien saamista. Erikoinen lausunto. Ne kustantajat, jotka ovat lomauttaneet, ovat mitä ilmeisimmin kaikkein heikoimmassa hapessa.
Tulisi muistaa sekin, että lehtitaloissa tehdään paljon muutakin kuin journalistista työtä. Jos ilmoituksista lähtee lähes puolet, ei ilmoitusvalmistajiakaan tarvita entistä määrää.
Jos taas lehtikustantajat ovat mukana tapahtumabisneksessä, niin se puoli meni kesän osalta kokonaan kiinni. Messuja, konsertteja ja festareita on peruttu sarjassa ja väki lomautettu.
Nyt ei missään nimessä pitäisi rankaista näitä lehtitaloja tukien poisvetämisellä. Lisäbisnesten tarkoituksenahan on ollut tukea journalististen sisältöjen kustantamista.
Positiiviseksi voidaan nykytilanteessa luonnehtia laatujournalismin tarpeen nousua. Sellaisen journalismin, joka nojaa tietojen tarkistamiseen, asioiden painottamiseen niiden yhteiskunnallisen merkityksen mukaan ja riippumattomuuteen.
Sanomalehtien digisisältöjen seuranta on noussut kymmenillä prosenteilla, joidenkin maakuntalehtien sisältöjen seuraajien määrä on tuplaantunut.
Paradoksaalista on se, että samaan aikaan, kun tiedontarve ja tiedon seuraajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia, edellytykset laatusisältöjen tuottamiseen heikkenevät.
Helppoa olisi, jos sisällöstä oltaisiin valmiita maksamaan sen tuottamiseen kuluva summa. Näin ei kuitenkaan ole.
Sisältö on hyödyke siinä kuin mikä muu tahansa. Sisällön tuottaja saa palkkaa, valmistusvälineet ja jako maksavat. Kukaan ei kysy ruokakaupassa, että pitääkö tästä maksaa. Journalistisen sisällön kaupassa tämä on arkipäivää.
Sanomalehtien kustantaminen oli hyvin kannattavaa pitkään. 1990-luvun lamasta noustiin vielä samaa tahtia Suomen talouden kanssa. Itse asiassa vasta 2008 finanssiriisin jälkeen alkoivat vaikeudet. Mainonta suomalaismedioissa ei noussut muun talouden mukana ja lehtitalojen kannattavuus heikkeni.
Kansanvälisten mediajättien kuten Googlen ja Facebookin tulo Suomen mainosmarkkinoille imuroi kasvun. Samaan aikaan Yle panosti voimakkaasti digitaalisiin sisältöihin ja vei maakunnallisilta ja paikallisilta kustantajilta yleisöjä.
Kaupallisten kustantajien oli äärimmäisen vaikea saada sisällöilleen maksajia, kun Yle tarjosi samaan aikaa ilmaisia (verorahoilla kustannettuja) sisältöjä. Vuonna 2011 päätettiin vielä lisätä arvonlisäveroa paperilehtien tilausmaksuihin.
Nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa viritellään tukipaketteja. Niiden tarve olisi paljon pienempi, jos olisi toimittu ajoissa ja kuunneltu kustantajien näkemyksiä.
Pauli Uusi-Kilponen
Tämä kirjoitus on lyhennelmä Hämeen Sanomissa julkaistusta artikkelista.
Loading ...
