Hallitukset ja työmarkkinaneuvottelijat ovat vaihtuneet, mutta yksi kynnys on jäänyt ylittämättä: työehtojen sopiminen paikallisesti.
Kun tes- ja muut työryhmät ovat kerta toisensa jälkeen jääneet neuvotteluissa pattitilanteeseen, päätti metsäteollisuus yksipuolisesti, ettei se enää tee valtakunnallisia sopimuksia, eikä ole neuvotteluosapuoli. Teknologiateollisuus on viimeisten tietojen mukaan seuraamassa metsäteollisuutta.
Työntekijäjärjestöissä kehitystä seurataan silmät ymmyrkäisinä.
Metsäteollisuuden tavoite on selkeä: seuraavat sopimukset tehdään yritystasolla tai paikallisesti.
Tilanne on historiallinen. Suomi on tunnettu yhteiskuntana, jossa työmarkkinoilla edetään yhdessä sopien. Palkkakehitystä koordinoitiin takavuosina kokonaisratkaisuilla, joissa valtiokin oli mukana. Vuosikymmen sitten siirryttiin liittotasolle ja nyt lähdetään tielle, jossa on vielä paljon arvailuja, pelkoja, mutta myös toiveita. Erityisesti työnantajapuoli uskoo, että paikallisen ja yrityskohtaisen sopimisen lisääminen nostaa tuottavuutta. Se puolestaan luo edellytykset nostaa palkkoja jopa nopeammin kuin valtakunnallisilla sopimuksilla.
Työntekijäpuolella ei olla yhtä luottavaisia. Ay-liikkeessä vallitsevana käsityksenä on, että neuvotteluasema ratkaisee. Ja nyt ajetaan mallia, joka ei takaa työntekijäpuolelle tasavertaista neuvotteluasemaa.
Ruotsissa paikallista ja yrityskohtaista sopimista edistettiin sillä, että työntekijöiden edustaja otettiin mukaan yhtiön johtoryhmiin, jopa hallitukseen. Saksalaisyrityksissä on työnantajien ja työntekijöiden yhteinen neuvottelukunta, joka ratkaisee sopimisen solmukohtia ja kehittää erilaisia palkitsemismalleja sekä sopii korotusten raameista.
Perälautana Saksassa on yleinen minimipalkka, jonka alle ei saa mennä. Minimipalkasta on tullut monilla vähän osaamista vaativilla aloilla myös maksimi.
Ruotsi on hyvä esimerkki siitä, miten paikallista sopimista on voitu kehittää työmarkkinoilla yhteispelillä. Suomessa ei siihen päästy lukuisista yrityksistä huolimatta. Paikallinen sopiminen on ollut neuvottelupöydällä vuosikymmeniä.
Samalla kun Suomessa ollaan voimakkaasti lähtemässä hajautettuun palkanmuodostukseen, puhutaan palkkakoordinaation tärkeydestä. Se tarkoittaa sitä, että vientialat muodostavat palkkakaton, jonka yli muiden alojen ei tulisi mennä.
Miten palkkoja voidaan valtakunnan tasolla koordinoida, jos sopimuksia tehdään tuhansissa yrityksissä ja korotukset sovitaan paikallisissa neuvotteluissa?
Yksikään asiantuntija ei ole esittänyt mallia, miten temppu tehdään.
Suomessa harjoitellaan paikallista sopimista mahdollisimman huonoon aikaan eli noususuhdanteessa, jossa työvoimapula alkaa olla krooninen alalla kuin alalla.
Vastaavaa työvoimapulaa ei ole koettu vuosikymmeniin. Suurtakaan ennustajaa ei tarvita, kun arvioi palkkojen nousevan tuplasti se mitä viime kierroksella.
Työrauhakin on vaarassa. Jo nyt tilanne on äärimmäisen tulehtunut. Tunnelma on sen kaltainen, että nyt otetaan miehestä (ay-liikkeestä) mittaa tosissaan.
Toivon mukaan järki voittaa. Suomella on edessä sodanjälkeisen ajan kovimmat haasteet, kun kansakunta ikääntyy Euroopan nopeinta tahtia.
Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos.
Loading ...
