Yläasteen viimeisen luokan oppimistulokset ovat kansainvälisessä vertailussa romahtaneet. Samoin korkeakoulusta valmistuneiden määrä.
Näin siis Suomessa, joka aikoinaan loisti kärkipaikoilla OECD:n oppimistilastoissa.
Surkeinta on se, että ongelmaan havahdutaan toden teolla vasta nyt, vaikka kehitys heikompaan suuntaan on jatkunut yli 20 vuotta.
Heikkoja signaaleja kehityksestä nähtiin jo 1990-laman jälkeisinä vuosina. Laman seurauksena luokkakokoja peruskoulussa kasvatettiin, erityisopetusta ja lapsiperheiden tukemiseen tarkoitettuja palveluita vähennettiin.
Kun taloustilanne 2000-luvulla parani ja julkinen talous kääntyi ylijäämäiseksi, ei suinkaan palattu entiseen. Rahaa paloi yli kolme miljardia veronalennuksiin. Arvovalinta sekin.
Luokkakoot jäivät laman tasolle, eikä muihinkaan lapsen edistystä tukeviin palveluihin saatu lisäresursseja.
Samalla Suomessa käytiin keskusteluja siitä, miten sellaisten vanhempien lapset, joiden toinen tai molemmat vanhemmat olivat kotona, eivät saisi osallistua esiopetukseen kuten työssä käyvien lapset.
Tällainen keskustelu, jota päättäjienkin keskuudessa käytiin, kertoo täydellisestä vieraantumisesta arkitodellisuudesta. Juuri ne lapaset, joiden kodeissa on työttömyyttä, sairautta tai muita ongelmia, tarvitsevat useimmin esiopetusta, joka tasaa lähtöeroja ennen varsinaisen peruskoulun alkamista.
Nyttemmin on havahduttu siihen, että juuri lähtötasojen suuret erot vaikuttavat merkittävästi myöhempiin oppimistuloksiin. Vasta kaksi vuotta sitten hyväksyttiin valtioneuvostossa kokeilu kaksivuotisesta esiopetuksesta valituissa kunnissa.
Nyt on kiinnitetty kunnissa kasvavaa huomiota siihen, miten esiopetukseen tulee lisätä resursseja.
Suomessa on eletty pitkään jonkinlaisessa erinomaisuuden kuplassa ja monien poliitikkojen puheet olivat nykyiseen tilanteeseen nähden hyvin erikoisia. Puhuttiin vielä 2000-luvulla, miten peruskoulun ongelmana on sen tasapäistävä vaikutus. Eli huippuoppilaat eivät saa riittävästi tasokasta opetusta heidän kehittymiseensä nähden.
Juuri kukaan ei puhunut siitä, miten jo yli kaksi vuosikymmentä sitten alkanut oppilaiden eriytyminen huonosti ja hyvin menestyneisiin, kasvoi. Eivätkä vain oppilaat luokissa eriytyneet, vaan myös koulut alkoivat eriytyä hyviin ja vähemmän hyviin. Syynä tähän on se, ettei vanhempien enää tarvinnut ilmoittaa lastaan lähimpään kouluun, vaan itse valitsemaansa.
Nyttemmin esimerkiksi Helsinki pyrkii tasoittamaan koulujen välisiä eroja. Muualla ei vastaavia pyrkimyksiä ole nähty.
Merkittäviä ongelmia syntyi myös toisen asteen ammatilliseen opetukseen, kun työopetusta siirrettiin yrityksiin ja teoria-aineissa lisättiin itseopiskelua ja tutkinnot muutettiin näyttöperusteiseksi.
Kesken lopettaneiden määrä kasvoi ja siirtyminen toiselta asteelta ammattikorkeakouluihin väheni, koska valmiudet vaativampaan oppimiseen eivät kehittyneet kuten aiemmin.
Suomen tilanne on nyt se, että olemme oppimistuloksissa jo keskiarvon alapuolella OECD-maiden vertailussa ja korkeakoulututkinnon suorittaa 40 prosenttia ikäluokasta, kun parhaiden maiden prosenttiluku on 70!
Loading ...
