perjantai, maalis 29, 2024

Suomela verkostoituu

Toimintakaudella 2018–2019 Suomelan harrastuspiirit ja tilaisuudet keräsivät 15.000 osallistumismerkintää. Kuluneella syyskaudella lisäsimme jäsenten toivomuksesta muun muassa liikuntalajeja, Suomelan Sanomien päätoimittaja Jussi-Mikko Kesti kertoo.

Suomelan viimeisimmistä yhteistyökumppaneista Kesti kertoo seuraavasti:

Sopfia-opisto

- Mainos -

Kokkikerhon vetäjät saimme Sofialta. Sofian espanjalaista kotiruokaa valmistava ryhmä kokoontui Suomelassa. Vesijumpan yhteistoteutus onnistui Miramarissa ja ensi vuonna myös ajankohtaista Espanjasta -teemaluennot toteutetaan yhteistyössä.

Aurinkorannikon Martat

Heiltä olemme löytäneet em. ruokakursseille ohjaajia ja saamme keittiö- ja tarjoiluapua tilaisuuksiimme.

Fuengirolan Kotikoulu

Vuokraamme koulun vapaita tiloja canasta- ja shakkikerhoille ja jatkossa myös uutuuksille bridge ja sukututkimus.

Centro Finlandian Info

Centron info ottaa vastaan Suomelan jäseneksi ilmoittautumisia ja jäsenmaksuja.

Aurinkorannikon seurakunta

- Mainos -

Olemme aktiivisesti mukana seurakunnan järjestämillä perhepäivillä. Seuraava on 22.2.2020.

Aurinkorannikon suomalainen neuvottelukunta ASN

Olimme mukana itsenäisyyspäivän pääjuhlan järjestelyissä kulttuuriyhdistys Kalevan, Aurinkorannikon seurakunnan ja Aurinkorannikon Leijonien kanssa. Yhteistyömme vahvistuu, kun Suomela toimii ASN:n puheenjohtajana 2020.

Fuengirolan kaupunki

Keskustelemme sujuvasti apulaiskaupunginjohtaja Rodrigo Romeron ja urheilutoimenjohtaja Maria Hernandezin kanssa.

Paavo Ässämäen johtaman hallituksen ja toiminnanjohtaja Filip Bovinin työn hedelmät näkyvät. Aktiivinen hallitus, jossa kahdeksalla jäsenellä on kullakin oma vastuualueensa, nostaa toiminnan laatua. Olemme saaneet jäsenhankinnallemme uutta nostetta erityisesti nuorten, nuorten aikuisten, ja perheiden keskuudessa.

Mikä on Suomela?

Asociación Finlandesa Suomela on Aurinkorannikon suomalaisten jäsenyhdistys. Se järjestää monipuolista toimintaa: liikunta, kulttuuri, kädentaidot, opiskelu, matkat jne.

- Mainos -

Jäseniä on lähes 1000. Lisätietoa löytyy Suomelan Sanomista, nettisivulta www.suomela.info ja Suomela applikaatiosta. Yhdistyksellä alkaa 30. toimintavuosi 21.3.2020.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...