Sofian värikäs Kevätgaala

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset
Viime viikon perjantai-iltana Las Palmeras hotellin España-salissa vietettiin Sofiaopiston Kevätgaalaa. Tilaisuudessa oli hyvä ja lämmin tunnelma. Sali oli täynnä vieraita taaperoista eläkeläisiin, ja kaikki olivat innolla mukana.

Viime viikon perjantai-iltana Las Palmeras hotellin España-salissa vietettiin Sofiaopiston Kevätgaalaa. Tilaisuudessa oli hyvä ja lämmin tunnelma. Sali oli täynnä vieraita taaperoista eläkeläisiin, ja kaikki olivat innolla mukana.

Juhlassa nähtiin esimerkiksi teatteria, laulua, soittoa ja tanssia, kuten flamencoa, johon yleisökin pääsi osallistumaan. Esitysten valmisteluissa oli melkoisia eroja. Joitakin oli harjoiteltu jo alkuvuodesta lähtien, kun taas ainakin yhden harjoittelu aloitettiin vasta juhlaa edeltävänä päivänä.

Monipuolinen tarjonta jatkuu

– Sofiaopiston suosituimpia kursseja ovat tällä hetkellä espanjan kurssit. Lisäksi suurta suosiota sai tänä vuonna uusi viihdekuoro, jonka idea tuli yhdeltä oppilaalta, kertoo Sofiaopiston toiminnanjohtaja Minna Kantola.

– Oppilailta on tullut innostunutta palautetta taidekursseista, historiakursseista, kuvataidekursseista, viihdekuorosta ja retkistä, Kantola jatkaa.

– Tulevaisuudessa haluamme panostaa entistä enemmän taiteeseen, musiikkiin ja kulttuuriin. Lisäksi tavoitteena olisi saavuttaa nykyistä paremmin kaiken ikäisiä harrastajia. Tulevalle kaudelle on suunnitteilla tietysti jatkaa suurinta osaa vanhoista kursseista ja tuoda lisäksi uusia juttuja.
Lapsia halutaan huomioida jatkossa paremmin, esimerkiksi uudella muskarilla, suunnittelee Kantola.

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa