Lukuaika: Sofia opisto ja Suomela toteuttamaan kansainvälisiä päiviä?

Sofia opisto ja Suomela toteuttamaan kansainvälisiä päiviä?

 

-Haluamme tehdä osaston uudella tavalla. Ajatuksena on, että koko osaston kantavana teemana on koulutus ja oppiminen. Ne ovat myyntivaltteja suomalaisuudelle ja tietysti istuvat hyvin meidän imagoomme, kertoo Sofia-opiston toiminnanjohtaja Minna Kantola.

Koulutusta ja oppimista esitellään osastolla mahdollisimman monipuolisesti. Yksi merkittävä elementti on Elias robotti, joka puhuu lukuisia kieliä, osaa laulaa ja jopa soittaa kitaraa.

Elias robotti on hyvä työnäyte suomalaisesta osaamisesta koulutuksen alalla.

-Robotti on hyvä esimerkki suomalaisesta koulutusosaamisesta. Eliaksen avulla esimerkiksi kielten opiskelu on helppoa ja miellyttävää. Hauskaksi robotin tekee se, että se pystyy vastailemaan ihmisten kysymyksiin lukuisilla kielillä, Kantola hehkuttaa.

- Mainos -

Suomi on hakemassa kansainvälisiltä päiviltä kaikkein näyttävintä casetaa numero 1. Se osuu jokaisen alueelle tulevan silmään ensimmäisenä. Kaupunki on toivonut osastosta näyttävää ja kiinnostavaa.
-Tarkoitus on panostaa kunnolla siihen, miltä osasto tulee näyttämään. Painamme jättimäisiä kuvia Suomen luonnosta ja esimerkiksi ulkotilojen valaisu tulee olemaan sini-valkoinen. Lappi on vahvasti näkyvillä, tarkoitus on tuoda pari täytettyä poroa ja muuta rekvisiittaa pohjoisesta, kertoo Suomelan toiminnanjohtaja Filip Bovin.

Myös ruokapuolella on tarkoitus tuoda pohjoisen makuja esille. Lappi ja karjalainen ruokaperinne tuodaan sekä maisteltavaksi, että niiden valmistus katseltavaksi.

-Poron- ja karhunlihaa maistatetaan ihmisillä, ne ovat varmasti kiinnostavia. Olemme olleet yhteydessä moneen mahdolliseen yhteistyökumppaniin Suomessa. Varsinkin tuotepuolella saamme varmasti hyviä sopimuksia monen sellaisen toimijan kanssa, joka haluaa näkyä kansainväliselle yleisölle, Suomelan puheenjohtaja Paavo Ässämäki pohtii.

Sofia opisto ja Suomela kävivät keskiviikkona kaupungintalolla esittelemässä omaa suunnitelmaansa. Päätös siitä saavatko he osaston, ja minkä casetan, pitäisi tulla maanantaina 23.12. Kansainväliset päivät järjestetään aina huhti-toukokuun vaihteessa.

Antti Pekkarinen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...