Lukuaika: Sinappihuntu ei riitä kinkun kaveriksi

Sinappihuntu ei riitä kinkun kaveriksi

Hannu Lampinen on ollut yli puolet elämästään intohimoinen viinin ja hyvän ruuan ystävä. Vaikka hän on asustanut Aurinkorannikolla vasta tästä syksystä alkaen, tapahtui tuon intohimon lähtölaukaus kuitenkin täällä.

– Olin 30 vuotta sitten, parikymppisenä nuorena miehenä Esteponassa golfkentällä töissä pari talvikautta. Siellä yksi asiakas halusi kiitokseksi hyvästä palvelusta viedä minut syömään. Ravintola oli nimeltään El Tipico Andaluz ja viini, joka räjäytti tajuntani, oli Imperial Rioja, Lampinen muistaa.

– Siihen asti en ollut kiinnostunut viineistä lainkaan, jopa päinvastoin. Mutta sen makuelämyksen jälkeen tajusin, että viinihän voi olla aivan mahtavaa, ja siitä eteenpäin viinin ja ruuan yhteys on ollut erottamaton osa elämääni.

- Mainos -

Kymmen vuotta sitten Hannu Lampinen jätti toimitusjohtajan tehtävänsä Suomen johtavassa golfkaupassa Golf Centerissä. Sen jälkeen hän on keskittynyt mm. järjestämään viini- ja ruokatilaisuuksia oman yrityksensä kautta.

Me istahdimme Lampisen kanssa pöydän ääreen selvittämään mitä viinejä kannattaa hankkia perinteisten joulunajan herkkujen kaveriksi.

Alkulämmittelyt

– Ilta lähtee mukavasti käyntiin aperitiivilla, ja siihen tarkoitukseen sopii erinomaisesti cava. Kuohuva on siinä mielessä hyvä, että se on äärimmäisen ateriaystävällinen, se toimii oikeastaan minkä tahansa ruokaraaka-aineen kanssa.

– Hyvä valinta on esimerkiksi Juve & Camps Brut Nature Gran Reserva de la Familia, Lampinen suosittelee.

Siirrytäänpä sitten niiden ruokien pariin, etsimään sopivaa palanpainiketta. Otetaan ensimmäisenä käsittelyyn kalapöytä, mitä laitetaan lasiin?

– Yleensähän kalapöydästä löytyy silliä etikkaliemessä, sinapissa, jne. graavattua kalaa, suolattua, ja lisukkeena rosollia, eli on siinä viinille haasteita, etenkin etikkaisuus.

– Yksi snapsi on tässä varmasti paikallaan, ja myös kuiva kuohuva toimii hyvin. Viinien puolelta kannattaa valita valkoista. Itse hakisin viinistä hedelmäisyyttä ja runsautta, mutta samalla myös raikasta hapokkuutta, Lampinen kuvailee.

- Mainos -

– Espanjan ulkopuolelta jos haetaan, niin esimerkiksi Saksasta puolikuivaa rieslingiä, jossa yhdistyy sopivasti makeus, hedelmäisyys ja hapokkuus.

– Espanjasta hyvä lajike on codello. Siinä on eksoottista hedelmäisyyttä, kukkaisuutta, runsautta, mutta silti siellä taustalla on hapokkuutta joka tuo runkoa viinille. Esimerkiksi La Copelia on hyvä valinta.

Jos haluaa suosia paikallisempaa tuotetta, Hannu Lampiselta löytyy tähänkin vinkki.

– Andalusiastahan löytyy Jerez, eli sherryt! Sieltä voisi löytyä myös mielenkiintoisia kokeiluja tähän pöytään, joko fino tai manzanilla.

Kinkun kaverit

Joulun pääruokana suurin suosikki on edelleen kinkku, jonka kylkeen tarjoillaan juureslaatikoita. Mutta mitä kaadetaan lasiin tässä vaiheessa?

– Perinteiseen suomalaiseen makuun kuuluu yleensä pääruuan kanssa punaviini, ellei pääruoka satu olemaan kalaa. Joten kyllä tähän kohtaan kannattaa hakea jotain punaista.

– Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto on Burgundin alueelta Ranskasta Pinot Noir -lajike. Sen on hieman kepeämpi punaviini, hyvin raikas, siinä on hyvä hapokkuus ja sellainen punaisten marjojen tuoma hedelmäisyys. Hyvä valinta on esimerkiksi Patriarche Pere & Fils, tai muu punainen Beaunesta, Hannu Lampinen erittelee.

- Mainos -

Jos kevyempi punaviini ei tunnu oikein omalta, niin sitten otetaan esiin espanjalaista.

– Me kun olemme tottuneet Sangre de Toroon ja muuhun tuhtiin punaviiniin, niin kevyempi punainen voi tuntua vieraalta. Silloin kannattaa hakea espanjalaisista viineistä esimerkiksi Monastrell lajiketta.

– Levanten alueelta Alicanten alapuolelta Jumillasta löytyy Monastrell-lajikkeen viini, joka on hyvin runsaan hedelmäinen, täyteläinen, mutta matalatanniininen viini. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen vaihtoehto.

– Lisäksi kannattaa nostaa esiin Espanjan suurimmat ja tunnetuimmat punaviinialueet Rioja ja Ribera del Duero. Jos haluaa näiltä alueilta viiniä kinkulle, täytyy budjettia kasvattaa parilla kympillä ja etsiä ikääntyneitä Reserva tai Gran Reserva viinejä.

Viime vuosina kalkkuna on alkanut hiipiä joulupöydän herkuksi kinkun sijaan.

– Silloin varsinkin kannattaa jättää tuhdit punaviinit pois ja suunnata sinne Pinot Noirin pariin. Myös tammitettu chardonnay toimii hienosti, Lampinen toteaa.

Juuston kylkeen

Monen jouluaterian yhteydestä löytyy myös juustopöytä. Tähän Hannu Lampinen antaa yhden tärkeän vinkin jo ennen kuin mietitään viinejä.

– Perinteinen tapa on ostaa kaikkea mahdollista juustoa mitä kaupasta löytyy, ja siihen vielä hillopurkki ja rypäleterttu viereen. Silloin ei kannata enää viinikaapille edes mennä, hän huomauttaa.

– Juustopöydässä ”less is more”, eli ei kaikkea mahdollista.

Kun sitten juustot on huolella valittu, on niiden kanssa nautittaviin viineihin selkeä nyrkkisääntö.

– Vaaleille pehmeille kermaisille juustoille valitaan raikkaampaa valkoviiniä. Ikääntyneille koville juustoille voidaan ottaa punaviiniä. Jos tarjolla on sinihomejuustoa tai muuta todella voimakasta, niin silloin hakisin kumppaniksi makeaa viiniä. Esimerkiksi makea Málaga-viini ja sinihomejuusto on aivan mahtava yhtälö.

Viimeinen voitelu

Kun ruuat on nautiskeltu, on aika joko jälkiruoalle tai sitten suoraan digestiiville.

– Jos tarjolla on makea jälkiruoka, esimerkiksi hedelmäkakku, niin sen kylkeen sopii hyvin Moscatel rypäleistä tehty makea valkoviini.

Kun viimeisetkin lautaset on korjattu pöydästä, on aika päättää ateria.

– Vermutti on yksi vaihtoehto, jos haluaa ottaa viiniä digestiiviksi. Itse suosin kuitenkin tässä kohtaa viinien ulkopuolelta perinteistä brandya tai konjakkia, Hannu Lampinen päättää.

Kuka?

  • Hannu Lampinen
  • 50 vuotta
  • Lähtöisin Espoosta
  • Intohimoinen viinin ja ruuan ystävä

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi, kuva: Janne Leipijärvi
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...