Lukuaika: Simply Red valloitti Marenostrumin

Simply Red valloitti Marenostrumin

Maailman upein konsertti venue ja tyylikäs brittibändi. Mainio yhdistelmä, joka synnytti pimenevään sunnuntai-iltaan sykähdyttävän tunnelman.

Simply Red on myynyt yli 30 vuotisen historiansa aikana yli 50 miljoonaa levyä. Hittejä uralle on osunut useita, huteja vähemmän.

Yhtye pysähtyi come back kiertueellaan Fuengirolaan viime sunnuntaina. Konsertti tarjosi parhaimmillaan sitä, mitä Simply Red edustaa. Taidokkaasti soitettua popmusiikkia, missä on vaikutteita jazzista, funkystä ja reggaesta.

Mick Hucknall palasi lavoille, kun tytär pyysi häntä laulamaan hänen omia laulujaan.
Puhaltimet toivat mukavan soulahtavan lisän rytmisektion funk -poljentoon.

Mick Hucknall johti kuusihenkistä bändiä eleettömästi. Bändi oli äärimmäisen taidokas, rumpali ja basisti loivat funkkaavan rytmipohjan, johon kitaristi, kosketinsoittaja ja varsinkin kaksi puhaltajaa toivat hienoja mausteita.

- Mainos -

Keikka oli läpileikkaus yhtyeen uralta. Kaikki isot hitit kuultiin ja ne oli sijoitettu sopivasti konsertin loppupuolelle. Ensimmäinen suuri huutomyrsky yleisöstä lähti, kun kuudentena kuultiin Holding back years -kappaleen alkusoinnut. It´s only love, Stars, You get me started ja muut hitit seurasivat ja tanssittivat yleisöä.

Encoren viimeisenä kuultiin se suurin, eli If you don´t know me by now. Sen aikana Hucknalin ei juuri olisi tarvinnut laulaa, yleisön kuoron voima olisi lähes riittänyt. Hieno ja tunnelmallinen päätös konsertille. Jos jotain arvosteltavaa täytyy löytää, keikka olisi voinut olla hieman pidempi. Nyt varsinainen setti kesti tasan tunnin ja sen päälle noin kymmenen minuutin encoret. Enemmänkin yleisö olisi halunnut.

Fuengirolan Marenostrum hakee vertaistaan kaikkialta maailmasta.

Marenostrum on kehittynyt upeaksi keikkapaikaksi. Lava Välimeren rannalla yli tuhatvuotisen Sohailin linnan kupeessa on ainutlaatuinen. Mikä hienointa, myös palvelut pelaavat Marenostrumissa upeasti. Baarit ovat isoja ja ne pystyvät palvelemaan nopeasti suuriakin ruuhkapiikkejä. Ruokaa on tarjolla monipuolisesti. Erityiskiitos on annettava Marenostrumin saniteettitiloille. Festivaalialueelle on rakennut kunnolliset vesivessat. Ne ovat siistit ja tilavat, niitä siivotaan ja puhdistetaan jatkuvasti.

 

Marenostrumissa on tänä kesänä vielä monta hienoa konserttia. Niissä kannattaa käydä jo ihan paikan vuoksi. Lue tästä alta, mitä kaikkea Marenostrum tänä kesänä tarjoaa.

https://fuengirola.fi/2022/04/06/marenostrum-on-jalleen-yltakyllainen-kattaus/

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...