Salla Paajanen etsi kakkoskotia Espanjasta – tämä ratkaisi valinnan Aurinkorannikon hyväksi

Tv:stä tuttu media-ammattilainen osti miehensä kanssa lomakodin Fuengirolasta. Salla Paajanen nauttii Aurinkorannikon valosta, mutta suree median tilaa.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
6 min lukuaika
Salla Paajanen pärjää espanjalla. – Olen opiskellut kieltä kolmisenkymmentä vuotta omatoimisesti sen jälkeen, kun otin alkuvauhtia yksityistunneilta ja kesäyliopistosta. Rohkeasti vaan!

Salla Paajanen, 60, on monelle tv-katsojalle tuttu kasvo, sillä Salla oli vuosina 1996-2015 Yle TV2:n Ajankohtainen kakkonen -ohjelman juontaja ja toimittaja sekä aiemmin MTV3:n Tampereen aluetoimittaja ja Huomenta Suomen juontaja 1988-1995.

Hän toimi myös syksystä 2015 kevääseen 2022 Ylen alueellisten tv-uutisten yhtenä juontajana. A2-illat ja Linnan jatkotkin ovat työllistäneet vuosien varrella. Salla on kokenut tamperelainen media-alan ammattilainen, joka nykyisin työskentelee mediavalmentajana ja freelancerina.

Hän nauraa olevansa identiteetiltään selvästi sangen sopeutuvainen: karjalaistyttö on heitetty Kymenlaakson kautta Pirkanmaalle ja päätynyt lopulta Espanjaan. Salla syntyi karjalaisperheeseen ja kasvoi Kouvolassa, mutta on asunut yli 40 vuoden ajan Tampereella.

Espanja on ollut Sallalle läheinen ja tuttu kymmenien vuosien ajan. Hänen vanhemmillaan on Torreviejassa talo, missä Paajaset ovat lomailleet kautta aikojen. 

- Mainos -

Salla sanoo, että oman Espanjan-kodin hankinta kyti kuitenkin mielessä. 

– Mieheni kyttäsi asuntojen hintoja pitkään ja punnitsimme myös eri alueita. Yksi mieheni siskoista asuu Barcelonassa, joten mietimme sitäkin… ja tietysti Alicanten seutua. Lopulta Air Baltricin suora lentoyhteys Tampereelta Málagaan ratkaisi asian Aurinkorannikon hyväksi, Salla kertoo.

Lue myös: Tv:stä tuttu Salla Paajanen osti lomakodin Fuengirolasta – treenaa hulavanteella kattoterassilla

Sallasta tuli Ajankohtaisen kakkosen suorien lähetysten pääjuontaja legendaarisen ajankohtaisohjelman viimeisinä aikoina. Kuva: Salla Paajasen kotialbumi.
Salla juonsi myös kymmeniä Ajankohtaisen kakkosen teemailtoja. A2 Susi-iltaan he saivat Jyrki Richtin kanssa Tohlopin studioon kuuluisan Kurun suden, joka oli 40-luvulla aikansa mediailmiö. Kuva: Salla Paajasen kotialbumi.

Kattoterassi kruunaa Fuengirolan-kodin

Salla oli lomaillut perheensä kanssa usein Aurinkorannikolla, missä he olivat vuokranneet villoja ja erilaisia majoituksia.

– Mies halusi meille oman tukikohdan, minne on helppo tulla vain reppu selässä. Hän hoiti nämä asuntokaupat ja koko hankinnan,  jotka minä vain siunasin, Salla hymyilee.

– Etsimme ensin kahden makuuhuoneen asuntoa, jotta jälkikasvullekin olisi tilaa. Mutta sitten totesimme, että se yksi makuuhuone tulee kalliiksi – etenkin kun lapsemme ovat jo täysi-ikäisiä.

Sallalla ja hänen miehellään on yhteinen 24-vuotias poika. Salla on jo onnellinen mummo, sillä hänen 37-vuotiaalla tyttärellään on yhdeksän vanha tytär. Myös Sallan miehellä on tytär ja perhe.

He tekivät kaupat kaksikerroksisesta kattoterassihuoneistosta kesällä 2023. Yhden makuuhuoneen koti koti sijaitsee Fuengirolan keskustassa, vanhassa osassa.

- Mainos -

– Sijainti on täydellinen ja remonttikin oli tehty pohjoismaiseen makuun. Alakerrassa on makuuhuone ja avokeitiö ja olohuone. Se on kahdelle aikuiselle ihan riittävä ja olkkarin vuodesohvalla on ollut jo yöpyjiäkin, Salla kertoo.

– Kattoterassi oli piste i:n päällä, siellä tykkään treenailla hulavanteella ja nauttia valosta ja lämmöstä. Tosin ne kierreportaat ovat niin kapeat, että pakottavat pysymäänkin kunnossa!

MTV-uutisissa nykyisin työskentelevä Jaakko Loikkanen oli vielä toimittajaopiskelija, kun hänet valittiin harjoittelijaksi Ajankohtaiseen kakkoseen. Hän pääsi opiskelemaan suorien tv-lähetysten tekemistä Sallan kanssa. Kuva: Salla Paajasen kotialbumi.

Pitkiä lenkkejä, valoa ja kirjoja

Pariskunta on laittanut Espanjan-kotia kuntoon. Terassille teetätettiin kiinteä sohva ja katos.

– Mieheni käy täällä kerran kuukaudessa. Hän on osaeläkkeellä. Minulla on eläkkeeseen vielä tovi aikaa, joten pääsen Espanjaan harvemmin. Vuoden 2024 aikana ehkä yhteensä kuukauden verran sain nauttia Aurinkorannikosta, Salla laskee.

– Elämä Espanjassa on mukavaa. Ulkoilen joka päivä ja käymme mieheni kanssa pitkillä kävelylenkeillä. Se on valohoitoa.

Salla vietti joulun ja uudenvuoden Suomessa, mutta tammikuussa odottaa jälleen aika Aurinkorannikolla. Kuvassa Salla poseeraa ravintola Kukon joulukuusen luona joulukuussa 2024. Kuva: Jari Peltomäki.

Iltaisin he katsovat Yle Areenasta Suomen uutisia ja ehkä jotain sarjaa. Kirjojakin tulee luettua Espanjassa enemmän.

– Meillä on tuttuja ja sukulaisia seudulla, joten illanistujaisia ja synttärijuhlia ja muita mukavia fiestoja piisaa. Varmasti jatkossa vietän Fuengirolassa enemmänkin aikaa. Täältä käsin pystyy tekemään kirjoittamis- ja käsikirjoittamishommia vallan hyvin. Asumme Tampereella mieheni vanhassa, isossa sukutalossa, jotka teettää töitä. Jossain vaiheessa meidän täytyy tehdä ratkaisu senkin suhteen.

Median tilanne surettaa Sallaa

Joulun Salla vietti perheineen Suomessa, samoin uudenvuoden. Espanja kutsuu taas tammikuussa.

- Mainos -

– Minulla ei ole ollut tapana tehdä mitään uudenvuodenlupauksia. Joskin kerran jouduin keksimään sellaisen, kun juonsimme suoraa lähetystä Tampere-talolta ja Mikko Peltola uteli lupaustani. Henkäisin sitten, että lupaan olla syömättä sinappia niin paljon kuin ennen. Se tuli kai siitä, kun olin vetänyt siskoni itse tekemää sinappia pyhinä puolen kilon purnukan, Salla nauraa.

– Mutta sen voin luvata, että olen koko vuoden 2025 kiltti!

Salla oli päätoimittaja Jari Peltomäen vieraana myös radio FugeFM:n lähetyksessä joulukuussa 2024.

Sallalla on vuosikymmenten kokemus mediamaailmasta. Hän sanoo, että on ollut mielenkiintoista päästä näkemään alan tekninen kehitys. Evoluutio on ollut hurja kirjoituskoneesta ja kelanauhurista lähtien.

– Ammattilaisia koulutetaan hirveästi, mutta missä ne työpaikat ovat? En suosittele journalismia päätoimisesti kenellekään opiskelijalle, kannattaa opiskella jotakin muuta pääainetta ja tehdä toimittajan töitä siltä pohjalta. 

Sallaa surettaa kollegoiden puolesta. Hänkin on kokenut monet Ylen yt-neuvottelut.

– Ylen tilanne on kurja. Säästöjen takia mielipideilmasto, demokratia ja median moniäänisyys Suomessa kaventuvat. Ihmettelen, miten kehityskulku mediassa ylipäätään on päästety siihen, että ihmiset haluavat kuplautua ja seuraavat vain omaa arvomaailmaansa edustavia sisältöjä. Ammattijournalisti kuratoi, tarkistaa faktat ja asettaa maailmanmenon kontekstiin.

Salla paljastaa, että hän on keskustellut yhteistyöstä toisen tunnetun ja pitkän linjan tv-toimittajan Anne Flinkkilän kanssa. Anne jäi Yleisradiosta eläkkeelle viime vuonna.

– Jos olisi seniori-ikäisiä, yleisöä ja tekijöitä arvostava kanava ja ohjelma, niin olisimme Annen kanssa suorin vartaloin valmiina sellaista tekemään. Yhteisiä podcastejakin olemme suunnitelleet.

Jaa tämä artikkeli
3 kommenttia
  • Salla Paajanen kertoo, että YLE:n säästöjen takia mielipideilmasto, demokratia ja median moniäänisyys Suomessa kaventuvat. YLE:lle ohjataan veromaksajien rahoja lähes 600 miljoonaa euroa vuodessa. Mitään todellista leikkausta YLE:n budjettiin ei ole tehty, vaan vuosittainen indeksikorotus on jäädytetty vuosille 2025-2027. Mikä tahansa kaupallinen mediayhtiö olisi erittäin tyytyväinen, jos sille annettaisiin ”ilmaista” rahaa 600 miljoonaa euroa vuodessa. YLE:n viestintä on niin yksipuolista, että se ei suinkaan lisää moniäänisyyttä tai demokratiaa Suomessa, vaan pikemminkin päinvastoin.

  • Kommentistani voi tosiaan luettuna saada tuollaisen käsityksen, kuten kritisoit. Totean siinä lyhyesti, että Ylen tilanne on kurja.
    Puhuimme haastattelussa kuitenkin koko media-alan säästöistä, alan työpaikkojen vähenemisestä ja niiden seurauksista, ja lausuntoni jatko viittaa siihen.

    Itse olen kokenut Ylen yt:t aiemmin, ja nyt isot säästöt iskevät vanhoihin työkavereihini, joista osa on jo saanut potkut – siksi tiedän, että tilanne on inhimillisestikin kurja.

  • Kiitos hyvistä ohjelmista sinulle ja Annelle myös. Ja leppoisia eläkepäiviä Espanjaan…niin ja Espanjan kieli pitää ottaa heti haltuun elo silloin vain paranee

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *