Ruuhkaa golfkentillä

Kun puhutaan ongelmista Espanjan Aurinkorannikon golfkentillä, puhutaan niin sanotusti ensimmäisen maailman ongelmista. Kukaan ei kuole eikä joudu kodittomaksi, jos kentillä on ruuhkaa tai hinnat ovat nousussa.

Aurinkorannikon turismille golfilla kuitenkin on iso merkitys. Alueella vierailevat golfturistit jättävät monin verroin enemmän rahaa Aurinkorannikolle, kuin tavallinen aurinkoturisti. Jo pelkät pelimaksut huitelevat nykyään lähellä sataa euroa, monella kentällä reilusti ylikin.

Pandemian ja muun kitumisen jälkeen tämä syksy on ollut alueen golfkentille pitkästä aikaa kunnolla ruuhkainen ja tuottoisa. Tällä hetkellä yksittäisten peliaikojen löytäminen on vaikeaa. Kaikki kentät tuntuvat olevan tupaten täynnä.

Tällä viikolla tuli uutinen, että yksi suosituimmista kentistä, Mijas Golf Los Olivos joudutaan sulkemaan ainakin tammikuun alkuun saakka. Se ei ainakaan helpota ruuhkia, kyseinen kenttä on käyttöasteeltaan yksi suosituimmista. Los Olivos on aina ollut suomalaisten ehdoton suosikkikenttä. Siksipä esimerkiksi suomalaisten golfaikoja järjestelevä PAR1 on ihmeissään, minne pelaajat saadaan, kun Olivoksen varaukset on peruttava. Taitavat operaattorit kyllä löytävät ratkaisut ongelmiin.

- Mainos -

Golf on kaupallista toimintaa. Kenttien vastaus kasvavaan kysyntään on hintojen nosto. Sillä lailla kysynnän ja tarjonnan laki toimii markkinataloudessa. Toivottavasti golfkentillä osataan pitää pää kylmänä, ettei lähdetä hakemaan liian nopeita pikavoittoja ylisuurilla hinnankorotuksilla. Se on tie, jossa lopulta pää jää vetävän käteen. Niitä golfkenttiä kun on muuallakin kuin Aurinkorannikolla.

Pääkirjoitus

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä teet juhannuksena?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...