Auringonlaskut vuorten taakse ovat maagisia, ja niitä Riitta Martela ei väsy ihastelemaan Mijasissa sijaitsevan omakotitalonsa panoraamaikkunoista. Suomalaista suunnittelua oleva viehättävä villa on rakennettu vuonna 1980.
– Mieheni äiti ja eno tämän piirsivät, Riitta kertoo.
Riitan aviomies Pekka Martela on kalusteistaan tunnetun Martela Oy:n perustajan Matti S. Martelan poika.
Talon emäntä esittelee tiluksia. Katetun uima-altaan yhteydessä on sauna.
– Tietysti sauna pitää olla. Kesän helteilläkin saunottiin!
Monitasoisella, vehreällä tontilla on varjoisia istuinyhmiä ja ulkokeittiö. Yhdellä patiolla ovat Riitan keramiikkauunit.
– Kahdeksan oliivipuuta ja yksi mantelipuukin kasvavat tontillamme. Olen purkittanut oliiveja itse, samoin öljyä olemme puristuttaneet. Manteleilla voi herkutella suoraan puusta. Granaattiomeniakin täällä kasvaa, mutta tänä vuonna niitä tulee heikonlaisesti.
Uudet ruuhkavuodet
Ensin Martelat vain lomailivat Aurinkorannikolla, mutta kun suomalainen koulu avautui Fuengirolaan 1991, perheen kolme lasta kävivät sitä parin vuoden ajan. Sitten elämä vei Englantiin ja takaisin Suomeen, mistä Martelat 20 vuotta sitten lopulta muuttivat pysyvämmin Miiasiin.
– Ensin lähti vene, sitten myytiin mökki. Vaihdoimme omakotitalomme Helsingin Munkkiniemessä kerrostaloasuntoon Töölössä, mutta veri veti tänne rannikolle, Riitta sanoo.
– Lapsetkin sanovat, että tämä on kotimme.
Kaikki lapset asuvat yhä 50 metrin säteellä vanhempiensa villasta. Kaksi pientä lastenlasta, 3- ja 5-vuotiaat, pitävät isoäidin kiireisenä.
– Tuntuu, että saan elää uusia ruuhkavuosia, Riitta nauraa hyväntuulisesti.
Taide läsnä elämässä
Riitta on koulutukseltaan rakennuspiirtäjä. Lasten synnyttyä hän jäi kotiäidiksi.
– Olen miehelleni kiitollinen, että olen saanut toteuttaa sitä, mitä olen halunnut. Olen saanut viettää ihanan elämän.
Taide on ollut aina lähellä Riitan sydäntä ja läsnä elämässä.
– Kesälomillakin tapasin käydä taidekursseilla. Opiskelin vapaassa taidekoulussa, otin taideteollisen avoimia kursseja. Olen tällainen hyvin kurssitettu ihminen, Riitta hymyilee.
Riitta tekee kaikenlaista taidetta. Hän maalaa, luo keramiikkaa ja posliinitöitä, harrastaa kuvanveistoa.
– Haluaisin tehdä enemmänkin taidetta, mutta aika ei riittää kaikkeen. Meillä on neljä koiraa, jotka vaativat huomiota. Arkeen mahtuu taidetta, lapsenlapsia ja koiria. Perhe on kuitenkin aina tärkein.
2000-luvun alussa Riitta piti itsekin kursseja, kun hän opetti Sofia-opistolla Fuengirolassa betoniesineiden valmistusta.
– Allergiat haittaavat harrastuksiani. Joudun jättämään esimerkiksi öljyvärit sekä kipsin, kun allergisoiduin niille.
Kuin meditointia
Riitan kädentaidot tunnetaan etenkin koruista. Hän muistelee alkaneensa tehdä sulatuslasisia riipuksia ja rannerenkaita kymmenkunta vuotta sitten.
– Sitten tuli tarve löytää niihin sopivat korvakorut, hän kuvailee.
Riitan käsintehdyt korvakorut ovat nousseet suosioon. Etenkin sulkamaiset hapsukorvikset tekevät kauppansa.
– Monet naiset lähettävät esimerkiksi kuvan asustaan, ja valmistan sitten siihen sopivat korvikset.
Korvakorujen tekemiseen menee muutama päivä. Riitta valmistaa ne paksummasta makramee-langasta, jonka hän purkaa ja solmii ja maalaa käsin ja leikkaa muotoon. Ne eivät allergisoi.
– Se on kuin meditointia. Voin keskittyä käsillä tekemiseen ja luomiseen. Se tuottaa minulle iloa ja rauhallisuuden tunteen.
Riitta myy korujaan kotona. Hänellä on ikioma työpaja ja ateljee talon alakerrassa. Naisten Pankin joulumyyjäisissä 14.12. Fuengirolan Q-baarissa klo 14-16.30 koruja voi myös ostaa. Hänellä on myös myyntipiste Helmi Beautyssa Fuengirolassa.
”Tanssimme flamencoa”
Lisäksi Riitta harrastaa miehensä kanssa flamencoa. Harrastus alkoi jo 1980-90-luvun vaihteessa.
– Käymme kerran viikossa tunnilla edelleen. Ryhmällämme on loistava córdobalainen opettaja, Riitta kertoo.
– Flamencoryhmässämme on muitakin suomalaisia, ja espanjalaiset mediat ovat tehneet meistä monia juttuja. Kai se on sama asia, jos ulkomaalaisryhmä alkaisi Suomessa harrastaa kansantansseja.
Tanssiharrastukseen liittyy monia mukavia muistoja.
– Toissa kesänä, kun oli liian kuuma tanssimiseen, aloimme opiskella sevillanas-kansanlauluja. Torremolinosin romeria-juhlassa istuimme sitten härkävankkureissa ja lauloimme ja tanssimme. Se oli tosi hauskaa ja makea kokemus!
Loading ...
