Uutiset

Pohjoismaalaiset valtaavat Nerjan

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

Viime vuoden joulukuun lopussa Nerjassa asui noin tuhat kunnan asukkaaksi kirjautunutta pohjoismaalaista.

Pohjoismaalaisten määrä Nerjassa on kaksinkertaistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Pohjoismaalaisten määrä Nerjassa on kaksinkertaistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Paikkakunnalle on syntynyt paljon pohjoismaalaisten omia liikkeitä. Pohjoismaalaisista ruotsalaiset ja norjalaiset ovat enemmistönä.

Viime vuoden joulukuun lopussa Nerjassa asui noin tuhat kunnan asukkaaksi kirjautunutta pohjoismaalaista.

Pohjoismaalaisten todellinen lukumäärä Nerjassa saattaa kuitenkin olla noin 2 000. Pohjoismaalaisia viehättää etenkin Nerjan kylämäisyys, joka erottaa sen monista Aurinkorannikon paikkakunnista.

Nerjassa on pohjoismaalaisten pitämiä kiinteistönvälitystoimistoja, ravintoloita ja yhdistyksiä. Pohjoismaalaiset ovat lisäksi ostaneet Nerjasta useita vanhoja taloja ja rakentaneet tilalle uusia.

Nerjassa toimivassa Asociación Hispano Nórdica -yhdistyksessä on noin 1 500 jäsentä.

Asiasta kirjoittaa sanomalehti Sur.

 

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa